Akke on 13-vuotias australiankarjakoirauros. Kun näin Aken ensimmäisen
kerran, se juoksi suoraan syliini, jolloin totesin ”tää on mun!”. Luultavasti
koira valitsi minut, eikä toisinpäin. Siihen aikaan meillä oli kaksi muuta
karjakoiraurosta ja gööttinarttu, joten Akke tosiaankin oli minun. Kukaan muu
ei sitä ulkoiluttanut, ei ruokkinut, eikä kouluttanut tai kasvattanut. Nykyään
sen ollessa perheen ainut koira, ei ole tarvetta korostaa, kenen nimi
papereissa lukee.
Akke on kuitenkin sitä mieltä, että muita kuin minua ei tarvitse
totella, silloin kun minä olen paikalla. Muuten se tottelee muitakin
perheenjäseniä. Perheen ulkopuolisia ei ollenkaan. Toisaalta Akke on hyvin
kasvatettu koira, eikä sen kanssa ole mitään ihmeellisiä ongelmia. Akke ei pode
läheisriippuvuutta, eroahdistusta, on hiljaa kotona ja erittäin rauhallinen
sisätiloissa. Se ei hypi ihmisiä vasten, se ei kerjää, eikä sitä tarvitse
lasten eikä muidenkaan pelätä. Se ottaa vieraat rauhallisen ystävällisesti
vastaan, mutta jos meille aikoo joku ilman lupaa, kun omat ihmiset eivät ole
kotona, seisoo se uhkaavassa asennossa pää alhaalla ja murisee, se on todettu
muutaman kerran.
Akke tietää oman paikkansa, eikä valloita olemuksellaan koko kotia,
vaikka sille onkin oma tilansa meidän perheessämme. Sisällä ei myöskään
leikitä, eikä riehuta. Ulkona Akke muuttuu, siltä ei koskaan energia lopu ja se
jaksaa mitä vaan. Ja ulkona onkin tarkoitus touhuta niin paljon, ettei sisällä
tarvitse turhautua. Ulkona treenataan, leikitään, juostaan vapaana, uidaan
kesällä, tehdään jälkeä, etsitään lelua. Joka päivälle keksin jotain ohjelmaa.
Akke on syntynyt Suomessa, mutta asuu nykyään Ruotsissa. Siinä välissä
Akke on myös asunut Norjassa pari vuotta ja vähän aikaa Ranskassa. Muuttaminen
on aiheuttanut muutoksia koiran elämässä ja myös se, että lauma on pienentynyt
radikaalisti vuosien mittaan, mutta näille asioille ei voi mitään. Aken kanssa
on kuitenkin pidetty kiinni rutiineista, päivittäisestä aktivoinnista ja siitä,
että se voi luottaa meihin ihmisiin, olemme sitten olleet missä tahansa. Se,
että se tuntee olonsa turvalliseksi, on auttanut sopeutumisessa uuteen
paikkaan. Matkustamiseen Akke on tottunut, eikä pitkätkään ajomatkat ole
vaikeita, se jaksaa pysyä hiljaa autossa tuntitolkulla, myös hotellihuoneeseen
tai laivan hyttiin sen voi jättää huoletta. Täysin vieraaseen paikkaan, missä
ei ole perheen tuttuja hajuja, en sitä mielelläni kuitenkaan jätä. Akke on
tyypillisesti yhden perheen koira, eikä se voi hyvin ollessa erossa
perheestään. Mutta koska Akke on osa perhettä, ei vaikkapa lomamatkoja
suunnitella niin, etteikö sitä voisi ottaa mukaan.
