AUSTRALIANKARJAKOIRA AKKE

Akke on 13-vuotias australiankarjakoirauros. Kun näin Aken ensimmäisen kerran, se juoksi suoraan syliini, jolloin totesin ”tää on mun!”. Luultavasti koira valitsi minut, eikä toisinpäin. Siihen aikaan meillä oli kaksi muuta karjakoiraurosta ja gööttinarttu, joten Akke tosiaankin oli minun. Kukaan muu ei sitä ulkoiluttanut, ei ruokkinut, eikä kouluttanut tai kasvattanut. Nykyään sen ollessa perheen ainut koira, ei ole tarvetta korostaa, kenen nimi papereissa lukee.

Akke on kuitenkin sitä mieltä, että muita kuin minua ei tarvitse totella, silloin kun minä olen paikalla. Muuten se tottelee muitakin perheenjäseniä. Perheen ulkopuolisia ei ollenkaan. Toisaalta Akke on hyvin kasvatettu koira, eikä sen kanssa ole mitään ihmeellisiä ongelmia. Akke ei pode läheisriippuvuutta, eroahdistusta, on hiljaa kotona ja erittäin rauhallinen sisätiloissa. Se ei hypi ihmisiä vasten, se ei kerjää, eikä sitä tarvitse lasten eikä muidenkaan pelätä. Se ottaa vieraat rauhallisen ystävällisesti vastaan, mutta jos meille aikoo joku ilman lupaa, kun omat ihmiset eivät ole kotona, seisoo se uhkaavassa asennossa pää alhaalla ja murisee, se on todettu muutaman kerran.

Akke tietää oman paikkansa, eikä valloita olemuksellaan koko kotia, vaikka sille onkin oma tilansa meidän perheessämme. Sisällä ei myöskään leikitä, eikä riehuta. Ulkona Akke muuttuu, siltä ei koskaan energia lopu ja se jaksaa mitä vaan. Ja ulkona onkin tarkoitus touhuta niin paljon, ettei sisällä tarvitse turhautua. Ulkona treenataan, leikitään, juostaan vapaana, uidaan kesällä, tehdään jälkeä, etsitään lelua. Joka päivälle keksin jotain ohjelmaa.

Akke on syntynyt Suomessa, mutta asuu nykyään Ruotsissa. Siinä välissä Akke on myös asunut Norjassa pari vuotta ja vähän aikaa Ranskassa. Muuttaminen on aiheuttanut muutoksia koiran elämässä ja myös se, että lauma on pienentynyt radikaalisti vuosien mittaan, mutta näille asioille ei voi mitään. Aken kanssa on kuitenkin pidetty kiinni rutiineista, päivittäisestä aktivoinnista ja siitä, että se voi luottaa meihin ihmisiin, olemme sitten olleet missä tahansa. Se, että se tuntee olonsa turvalliseksi, on auttanut sopeutumisessa uuteen paikkaan. Matkustamiseen Akke on tottunut, eikä pitkätkään ajomatkat ole vaikeita, se jaksaa pysyä hiljaa autossa tuntitolkulla, myös hotellihuoneeseen tai laivan hyttiin sen voi jättää huoletta. Täysin vieraaseen paikkaan, missä ei ole perheen tuttuja hajuja, en sitä mielelläni kuitenkaan jätä. Akke on tyypillisesti yhden perheen koira, eikä se voi hyvin ollessa erossa perheestään. Mutta koska Akke on osa perhettä, ei vaikkapa lomamatkoja suunnitella niin, etteikö sitä voisi ottaa mukaan.

TINE KÄY LUONNETESTISSÄ

Tine tuli meille siis kesällä 2013, jolloin se oli 4-vuotias. En oikeastaan tiedä sen entisestä elämästä yhtään mitään. Kuulin, että se oli saanut olla paljon irti ilman remmiä, tottunut lapsiin, eikä sen kanssa ollut ollut mitään sen suurempia ongelmia. Sitä oli hevonen potkaissut päähän ja paha keppionnettomuus oli ollut viedä siltä hengen, josta johtuen sen kieli on vaurioittunut toiselta puolelta. Keppileikit siltä oli kuulemma ollut siitä lähtien ehdottomasti kiellettyjä, eikä se mielellään kepeillä leikikään, vaikka olen sitä vähän yrittänyt hommaan innostaa. Palloista Tine sen sijaan tykkää, joten kaikissa leikeissä ja treenatessa palkkaamme sitä palloleikeillä.

Olen aina ollut luonnetestin puolestapuhuja. Karjakoiran luonteella on merkitystä. Rotumääritelmässä kerrotaan tarkkaan, minkälainen luonne karjakoiralla tulee olla, jotta se selviää työstään karjakoirana. Rotuyhdistyksen yhteenvedossa ulkomuototuomareille sanotaan näin: ”Australiankarjakoira ei saa osoittaa minkäänlaisia taipumuksia arkuuteen tai pelokkuuteen. Siinä ei saa olla minkäänlaista luonteenheikkoutta, lyhytjännitteisyyttä tai hermostuneisuutta. Australiankarjakoira ei saa missään tapauksessa olla välinpitämätön tai apaattinen. Erityisesti tulisi jalostusvalinnoissa kiinnittää huomiota työkoiralle tärkeisiin ominaisuuksiin: hermorakenteeseen, toimintakykyyn ja taisteluhaluun. Luonnetesti sopii australiankarjakoirille hyvin luonteen mittariksi”.

Rotumääritelmä taas sanoo näin:”Verraton karjan vartioija ja kuljettaja. Aina valpas, äärimmäisen älykäs, tarkkaavainen, rohkea, luotettava, velvollisuudentuntoinen ja suojeluvaistoinen. Luonnostaan epäluuloinen vieraita kohtaan, mutta sen täytyy kuitenkin mukautua käsittelyyn, erityisesti näyttelykehässä. Kaikki työkoiralle vieraat luonne- ja rakennepiirteet ovat vakavia virheitä”.

Miksi sitten juuri luonnetesti sopii luonteen mittariksi? Luonnetestissä koira joutuu yllättäviin tilanteisiin, se joutuu outoon ympäristöön ja toimimaan itsenäisesti ja tekemään itsenäisiä päätöksiä. Luonnetestissä rämisee ja kolisee ja päällekin meinataan tulla. Testissä voidaan arvioida onko koiralla luonteenheikkoutta, lyhytjännitteisyyttä tai onko se hermostunut, onko se rohkea, älykäs ja suojeluvaistoinen. Ja paljon muuta.

Monet ovat sitä mieltä, että karjakoiran luonnetta voi arvioida myös agilityssä, tokossa, PK-kokeissa ja paimennustesteillä. Niin voikin, mutta vain niiltä osa-alueilta. Tarvitaanko esimerkiksi tokossa rohkeutta tai agilityssä suojeluvaistoa? Monissa PK-lajeissa tarvitaan karjakoiralle tyypillisiä luonteenpiirteitä, mutta ne eivät välttämättä kerro kuitenkaan muusta kuin koiran koulutettavuudesta. Paimennus on karjakoiran oma laji, mutta alunperin karjakoira ajaa karjaa pitkiä matkoja ilman, että se saa minkäänlaisia ohjeita paimenelta. Se siis työskentelee itsenäisesti ja silloin vaaditaan älykkyyttä ja rohkeutta. Lampaiden tai kesyjen lypsylehmien paimennuksessakaan ei vaadita niitä ominaisuuksia, joita karjakoiralta alunperin on vaadittu.

Maailma kuitenkin muuttuu, eikä karjakoiralle alkuperäistä työtä juurikaan ole enää tarjolla, joten on aina parempi, että karjakoiran kanssa harrastetaan jotakin kuin ei mitään. Älykkäänä rotuna karjakoira vaatii jotakin tekemistä. Mutta miten sitten jalostusta silmälläpitäen karjakoiran luonnetta voitaisiin mitata? Luonnetesti on helpoin tie. Se ei vaadi harjoittelua eikä koulutusta, mutta kertoo kuitenkin oleellisen koiran luonteesta. Onko se rohkea, välinpitämätön, apaattinen, paukkuarka, minkälainen hermorakenne sillä on, miten se puolustaa ja onko sillä taistelutahtoa.

Viime vuosina luonnetestattujen karjakoirien määrä ei ole ollut huima. Parhaina vuosina 26 kpl (2010), viime vuonna 12 (2013), joista kaikki testatut eivät ole suorittaneet luonnetestiä hyväksytysti. Kuitenkin Suomessa rekisteröidään vuosittain n. 20-30 pentua ja ylikin. Joidenkin kasvattajien kasvatteja testataan selkeästi enemmän kuin toisten.

Mielestäni luonnetestin ei pitäisi olla ylitsepääsemätön juttu karjakoiralle, jolta jo rotumääritelmän mukaan vaaditaan juuri niitä ominaisuuksia, jotka luonnetestissä tulevat ilmi. Luonnetesti kertoo myös muille rodusta kiinnostuneille, missä mennään, minkälaisia karjakoiria kasvatetaan ja tietysti yksittäisen kasvattajan koirien luonteista. Luonnetesti on virallinen testi, jonka kaksi virallista tuomaria puolueettomasti arvioivat. Testi on mustaa valkoisella ja, vaikka luonnetestituloskin on monitulkintainen ja varsinkaan pelkät loppupisteet eivät kerro kaikkea, se on kuitenkin testi luonteesta ja siksi arvokas varsinkin jalostukseen käytettävällä yksilöllä kuin myös mittari kasvatustyöstä, ja minkälaisia jälkeläisiä tietyt yksilöt ovat saaneet aikaisiksi. Voihan tulos kertoa myös jotakin kokonaisesta linjasta.

No miten Tinellä nyt sitten luonnetestissä meni? Tine oli siis tässä vaiheessa asunut luonamme vajaan vuoden, selkeästi jo kotiutunut ja meihin leimautunut ja kiintynyt. Ajattelin, että se tarvitsisi ainakin sen ajan ennen testausta. Toisaalta Tine oli juuri täyttänyt viisi vuotta, eikä kauempaa oikeastaan voitu enää odottaa. Olin ensin ajatellut testata sen Ruotsissa, mutta valioitumiseen vaadittavassa MT:ssä on Ruotsissa neljän vuoden ikäraja, Suomessa luonnetestin ikärajan ollessa seitsemän vuotta. Ja toisaalta Suomen luonnetesti on minulle tuttu ja siten turvallisemman oloinen, olenhan kaksi aiemmista karjakoiristani Suomessa testannut. Paikka testiin järjestyi ystävän kautta ja laivamatkat tilattiin. Reissuun lähdettiin toukokuun viimeisenä päivänä ja seuraavana päivänä ajettiin luonnetestipaikalle. Odoteltiin monta tuntia ja vihdoin koitti Tinen vuoro. Luulen, että matkustaminen väsytti Tineä jonkun verran, mutta en silti ollut odottanut, että se ottaisi niin rauhallisesti. Keppileikeistä se ei välittänyt kuten olin ounastellutkin ja tiesinkin, mutta tuomarit halusivat nähdä sen äksönissä ja hakivat pallon. Tine teki hienoja hyppyjä ja riehui pallon kanssa. Muuten Tine käyttäytyi testissä kuin normaalilla päiväkävelyllä. Sitä ei tuntunut hätkäyttävän mikään. Ei mikään. Paitsi, että emännän kimppuun ei kyllä tarvitse yrittää. Tine seisoi hyvin vakaasti edessäni ja kun hyökkäys vaan jatkui, se tuli vierelleni yhtään väistämättä ja pisti kovan ja hyvin vakavan haukun päälle. Muuten se sitten olikin, oikeastaan, ihan uskomattoman rauhallinen. Jopa pimeässä huoneessa, jossa se kuitenkin päättäväisesti etsi minut. Laukaisuista se ei välittänyt tuon taivaallista ja yleisöstä kuuluikin kommentti: ”sehän on kaiken lisäksi vielä kuuro” ja kun korva liikahti toisen laukaisun pamahtaessa ”ei olekaan”. Tine sai aplodit testin päätteeksi ja ihmiset tulivat taputtelemaan Tineä ja ihmettelivät sen totaalista rauhallisuutta. Tuomari sanoi, että Tine on rauhallinen ja älykäs koira, joka säästää energiaa kunnes jotain tapahtuu oikeasti. Oikeastihan Tine osaa toimia ja se osaa olla myös ei-niin-rauhallinen, mutta silloin täytyy tapahtua jotain oikeasti. Vaikkapa löytää jänis tai peura, silloin se lähtee tai kun treenataan. Itselle tulee sellainen olo, että karjanajo voisi olla sille omiaan… Ystävä, joka testin näki sanoi, että ei Tinen taistelutahto edes tullut tällä testillä esille, se vaatisi jotakin haastavampaa. No, karjanajoa meillä ei nyt sille ole tarjota, joten näillä mennään.

Testin tulos:

Toimintakyky +1

Terävyys +1

Puolustushalu +3

Taisteluhalu -1

Hermorakenne +2

Temperamentti +2

Kovuus +3

Luoksepäästävyys +3

Laukauspelottomuus Laukausvarma

178 p hyväksytty.

AKKE SAA TYTTÖYSTÄVÄN

Kun Akke viime kesänä täytti yhdeksän vuotta, oli meillä Akelle yllätys. Kuulin ystävältä, että eräs karjisnarttu etsi uutta kotia. Narttu sattui olemaan Aken siskontytär, 4-vuotias sininen narttu. Olin vuosia haaveillut narttukoirasta, olihan meillä näitä uroksia, Akke mukaan luettuna, ollut kolme. Uroksissa on omat ongelmansa kuten se, että vieraista uroskoirista ei pidetä, ei liian lähellä ainakaan. Karjakoira on reviiritietoinen koira ja muut urokset ajetaan omalta reviiriltä pois. Reviiritietoisuus on todennäköisesti peruja dingoesi-isiltä. Reviiritietoisuus ja laumajärjestys ovat tärkeitä. Koirapsykologiasta ollaan montaa mieltä ja, jotkut tuomitsevat laumajärjestysteoriat täysin, mutta karjakoiran kohdalla laumajärjestys on osa koiran kasvatusta. Innokas voi tutkailla ja tarkkailla dingojen elämästä kertovia filmejä ja samankaltaisuutta karjakoiran ajatusmaailmaan löytyy. Niillä on paljon alkukantaisia toimintamalleja. Karjakoiralle pitää omistajan olla laumanjohtaja, mutta tietenkin reilu sellainen. Ei johtaja ole despootti, vaan toimii järjestyksen ylläpitäjänä ja luotettavana päätöksentekijänä, ottaa huomioon muut laumanjäsenet ja kunnioittaa muiden tunteita. Joskus laumanjohtajan tulee näyttää, missä raja menee. Laumanjohtajaa voidaan tietysti kutsua jollakin toisellakin nimellä, vaikkapa äidiksi tai isäksi. Tykkääminen ja sen näyttäminen on myös tärkeää ja se, että osaa näyttää iloa ja ylpeyttä onnistumisista ja esimerkiksi treenatessa oikein tehdystä suorituksesta. Iloa voi näyttää myös leikkimällä ja kehumalla tai makupaloilla.

Uroksissa on siis omat ongelmansa, vaikka noin muuten aika suoraviivaisia ovatkin. Narttu oli kuitenkin mieltä kutkutellut jo usean vuoden. Pentukuumetta meillä ei kuitenkaan podettu. Päätös kotia etsivän nartun ottamisesta meille tapahtui kahdessa tunnissa. Nartun kasvattaja oli vanha ystävä, koiran vanhemmat hyvin tiedossa ja suvut tutut. Matka Suomeen oli muutenkin juuri suunnitelmissa ja koiran hakeminen tapahtuikin muutaman päivän sisällä. Koiralle hankittiin rokotukset ja passi samana päivänä ja kolme viikkoa oli tarkoitus viettää Suomessa kesämökillä.

Akke rakastui heti. Ihan ensisilmäyksellä. Me ihmiset epäilimme jopa, että nartulla olisi juoksut alkamassa, kiinnostus oli niin ylitsevuotavaa. Akke tapasi samaan syssyyn siskonsakin, sen kanssa oli ihan kiva leikkiä, mutta meille tuleva narttu vei kiinnostuksessa pidemmän korren. Mökillä ne nukkuivat vierekkäin, leikkivät ja olivat vierivieressä kokoajan. Kyllähän siinä mieli heltyi ja tuntui, että oikea ja hyvä päätös on tehty. Intuitioon kannattaa luottaa. Kohta on aikaa vierähtänyt vuosi ja sama meno jatkuu edelleen. Ihan nokakkain ei tarvitse kokoaikaa olla, mutta kemiat kohtaa edelleen samalla voimalla. Akke ja Tine ovat suloinen ja herttainen pariskunta, kuin vanha mukava aviopari.

Minkälainen narttu sitten on? Minulla on kokemusta karjisnartuista kovin vähän, muutama meillä on asustanut vuosien mittaan lyhyitä ajanjaksoja, viikoista muutamaan kuukauteen. Mutta koska ne nartut eivät ole olleet omia, vaan vain hoidossa tai astutettavana, en ole kauheasti paneutunut niiden sielunelämään. Tine leimautui ihmisistä minuun heti. Se ei päästänyt minua silmistään hetkeksikään. Nykyään se on jo asettunut niin, ettei tarvitse kokoaikaa olla jaloissa tai silmissä. Tineä ei ollut koskaan koulutettu, eikä se alkuun ymmärtänyt, mitä siltä odotettiin ja miksi erilaisia asioita pitäisi tehdä. Arkitottelevaisuus sillä oli alusta asti kiitettävää luokkaa ja se osasi kaikenlaiset kieltosanat erinomaisesti. Kehuihin se ei tuntunut olevan kovinkaan tottunut. Aloitimme siis siitä, että se ymmärtää, että kun teet näin, siitä tulee kehuja ja nameja ja palloleikkejä. Älykkäänä karjakoirana Tine oivalsi aika pian logiikan kulun ja oppikin muutamassa viikossa istumiset, maahanmenot, paikallaanolot, luoksetulon ja seuraamisen alkeita.

Jossain vaiheessa se ei enää ollut huolissaan hylkäämisestä tms. ja vapaana ollessa se lähti liian kauas omille teilleen. Piti alkaa ottamaan kissanraksuja lenkeille mukaan ja kerran sille piti näyttää ihan kädestä pitäen, että luokse on tultava, kun käsky käy. Ei Tineä sen koommin ole huvittanut lähteä liian kauas, eikä olla tulematta luokse kun sanotaan (paitsi muutaman kerran peuran tai jäniksen perään). Sitä paitsi luoksetulosta saa niitä kissanraksuja. Narttu näyttää myös dominoivan luonteensa eritavalla kuin uros. Uros on hyvin suora: haluut sä turpaan? Narttu on näennäisen ystävällinen ja sosiaalinen, mutta häntä onkin pystyssä ja kropan elekieli voimakasta. Tine ei tykkää tappelemisesta, mutta ei se nöyristelekään, se painaa toisen vaikka maahan, jos ei muuten ymmärrä olla kunnolla. Näin tapahtui yhden Tinen kimppuun käyneen narttukoiran kanssa, Tine painoi sen maahan ja seisoi päällä.

Tinen kanssa ulkoilu on uskomattoman rentouttavaa, suorastaan liian helppoa, kun ei tarvitse yhtään miettiä, että tuleeko se kulmakunnan kauhukoira vastaan. Se, joka on rökittänyt tai halunnut rökittää kaikki kylän koirat. Se, jota Akke inhoaa. Kun kulmakunnan kauhukoira tulee vastaan ja räyhää Tinelle, Tine vaan katsoo sitä ja nostaa hännän pystyyn. Niin sitä pitää, hyvä tyttö! Viisas pääsee vähemmällä.

Muutenhan nuo karjakoirat tuntuvat olevan samasta puusta. Täytyy sitä tytöissä ja pojissa nyt jotain eroa olla, semmonenhan luonto on, mutta oli tyttö tai poika, samat vinkeet karjakoirilla tuntuu olevan. Ällissä ei puutteita ole ja uudet asiat opitaan nopeasti. Uskollisuus on ensiluokkaista ja puolustusviettiäkin löytyy. Tine ja Akke ovat ystävällisiä ihmisille, niin aikuisille kuin lapsillekin, mutta ihan yllättäen ei kotiovelle tarvitse tulla, silloin pistetään vahtihaukku päälle ja pieni varoituskin on paikallaan. Buh!

ARTIKKELI AUSTRALIANKARJAKOIRAN LUONTEESTA

Australiankarjakoira on karun rajaseudun koira Australian laajoilta ja avoimilta seuduilta. Kun moni muu paimenkoirarotu on asteittain jalostettu seurakoiraksi, on australiankarjakoira edelleen sydämeltään perinteinen työkoira. Jos haluaa ei-työkoiratyyppisen, lemmikiksi sopivan australiankarjakoiran, jolla ei ole taipuvaisuutta työkarjakoiran itsenäiseen luonteeseen, voidaan suositella koiraa muutamista olemassa olevista näyttelylinjoista tai linjoista, joissa ei jalosteta työ-ominaisuutta.

Oleellisinta australiankarjakoiran luonteessa on sen luonnollinen älykkyys sekä sen sukulaisuus villin dingon kanssa. Australiankarjakoira on paljon itsenäisempi kuin monet muut paimentavat rodut kuten esimerkiksi australianpaimenkoira, bordercollie tai saksanpaimenkoira. Nämä rodut on tarkoitettu sekä työ- että seurakoiriksi, kun taas australiankarjakoiralla on paljon enemmän työkoiran luonne. Australiankarjakoira ei tarvitse hellimistä, eikä se vaadi huomiota omistajaltaan. Joskus tällainen tuntuu ihmisen mielestä kylmältä ja epäystävälliseltä ominaisuudelta, mutta todellisuudessa se on vain keskittymistä ja koiran luonnollista itsevarmuutta.

Australiankarjakoira on dominoiva koira, mikä tarkoittaa, että se voi olla erittäin koira-aggressiivinen ja äärettömän reviiritietoinen. Tämä koskee niin uroksia kuin narttujakin, vaikkakin steriloidut ja kastroidut yksilöt tuntuvat olevan paljon vähemmän koira-aggressiivisia kuin leikkaamattomat rodun edustajat. Jos australiankarjakoira on kuitenkin kasvanut muiden koirien tai eläinten kanssa, se sopeutuu hyvin ja tulee toimeen muiden koirien kanssa niin kauan kun toinen koira ei haasta sen alfa-asemaa. Australiankarjakoira on taipuvainen tietynasteiseen aggressiivisuuteen, kun se puolustaa asemaansa koiralaumassa, tavallisimmin murisemalla, näyttämällä hampaita tai lievällä aggression osoituksella.

Koiran aikainen sosiaalistaminen on välttämätöntä, koska australiankarjakoirasta tulee iän myötä puolustavampi ja aggressiivisempi ja se ottaa vastuulleen johtajan aseman. Perheessä ihmisten pitää päättäväisesti ja johdonmukaisesti tehdä työtä koiran kanssa ja koiran pitää oppia kuuntelemaan kaikkia perheenjäseniä. Australiankarjakoira voi sitoa hyvin vahvan siteen yhteen perheenjäseneen ja olla täysin piittaamaton muita kohtaan, jos koko perhe ei vaadi siltä tottelevaisuutta. Jos perheessä on lapsia, täytyy heidätkin ottaa mukaan koiran koulutukseen, koska koira oppii nopeasti, ketä ei tarvitse totella. Vanhempien tulee neuvoa lapsia ja näin koiranpentu oppii pitämään myös lasta tiukkana, mutta positiivisena johtajana. Kun perusta on kerran tehty, australiankarjakoira on vähän varttuneemmalle lapselle hyvä, tottelevainen ja erittäin älykäs koiraystävä.

Kaikki australiankarjakoirat eivät sovi kaikentyyppisiin asuinolosuhteisiin. Yleistäen ajateltuna, tämän rotuista koiraa ei pitäisi harkita kerrostaloasuntoihin tai pieniin tiloihin, vaikka omistaisikin pihan. Koiran korkea energiataso ja sopivan liikuntatilan puute tämän tyyppisissä elinoloissa aiheuttaa tuhoisaa käytöstä ja aggressiota. Esikaupunkialueillakin on varustauduttava korkealla ja erittäin turvallisella aidalla, mikäli tällaisen koiran jättää yksin työ- tai koulupäivän ajaksi. Australiankarjakoira on uskomattoman voimakas ja se kaivaa, kiipeää, puree ja hyppää karkuteille minkälaisesta aidasta tahansa.

Australiankarjakoira työkoirana on hyvin samantyyppinen kuin bordercollie ja tarvitsee korkeatasoista älyllistä ja fyysistä harjoitusta joka ikinen päivä. Australiankarjakoira ei sovi ihmiselle joka kävelee kerran päivässä korttelin ympäri. Kuten useimmat työkoirat, on tämäkin rotu kehitetty sukupolvien ajan jaksamaan valtavia matkoja joka päivä säästä piittaamatta ja ne tarvitsevat jatkuvaa ja säännöllistä fyysistä harjoitusta päivittäin. Pihallakin ne ovat liikkeessä koko ajan ja vartioivat omaisuutta.

On tärkeää, että australiankarjakoiralle keksitään tekemistä. Tekemisen ei tarvitse olla paimentamista, mutta koiralle täytyy antaa älyllistä haastetta. Monet karjakoirat ovat uskomattomia huippuluokan tottelevaisuuskoiria, sen lisäksi ne kunnostautuvat agilityssä, frisbeessä ja flydog-kilpailuissa. Suurin ongelma karjakoiran kanssa on sen dominanssi ja koira-aggressiivisuus tilanteissa, joissa on kaikentyyppisiä ja kaikenluonteisia koira yhdessä. Jatkuva sosiaalistaminen, erittäin hyvä tottelevaisuus yhdistettynä kaikenlaisiin tapahtumiin saa aikaiseksi kaikkeensopivan koiran.

Australiankarjakoira ei ole hiljainen rotu, ja joillakin on tapana haukkua kun ne ovat tyytymättömiä, kyllästyneitä tai ilmoittaessaan omistajalleen, että jokin ei ole kohdallaan. Kuten minkä tahansa koiran kanssa, ongelmallisen haukkumisen saa pois kouluttamalla ja antamalla koiralle tarpeeksi fyysistä ja psyykkistä tekemistä.

Suurin ongelma karjakoiran kanssa on kuitenkin sen luonnollinen taipumus paimentaa näykkimällä. Ominaisuus on olemassa myös koirilla, joita ei ole jalostettu työkoiriksi. Tavallisin syy, miksi omistaja luopuu karjakoirasta on se, että se on purrut lasta tai aikuista, vaikka koira on vain luullut tekevänsä kuten kuuluu. Karjakoira pitää opettaa olemaan näykkimättä. Se ei myöskään saa tuoda leluja tai keppejä ihmisille heitä tervehtiessä, näin ehkäistään tämän luonnollisen käytöksen muuttuminen ongelmaksi.

Australiankarjakoira on ainutlaatuinen rotu ja se on vaikuttanut suuresti paimenkoiraroturyhmään. Vaikka karjakoira on verraton rotu, se ei sovi kaikille sen sisäsyntyisen luonteen ja ominaisuuksien takia. Jos olet ensikertalainen koiranomistajana, tutustu karjakoiraan ensin kunnolla, ennen kuin päätät ottaa sellaisen.

(Oma suomennos. Alkuperäinen artikkeli http://www.terrificpets.com/articles/102304665.asp)

KARJAKOIRA VANHENEE

Akke 10 v.

Myös karjakoiralle tulee lisää ikää. Luonnon kulku on sellainen, eikä sitä voi kukaan tai mikään estää. Meidänhän pitäisi viisastua vanhetessa ja, jos ei nyt kaikki niin tee, niin karjakoira tekee. Siitä tulee aina vaan viisaampi ja viisaampi. Akessa se näkyy mm. siinä, että se osaa jo kaiken. Se näkyy sen nenässä, katseessa ja kuulossa. Nenässä se näkyy silloin kun se haistaa jotain hyvää, vaikkapa pizzan jämät olohuoneen pöydällä. Katseessa, kun se huomaa, että kukaan ei näe, ja kuulossa, kun se kuulee, että ihmiset ovat tarpeeksi kaukana. Silloin se käyttää viisauttaan ja käy napsimassa pari pizzan palaa. Vanhempana ja viisaampana se tietää, ettei sille loppujen lopuksi käy kuinkaan. Nuorempana se luuli, että tapahtuisi jotain ihan kauheaa, jos se olisi uskaltanut edes katsoa pizzanjämiin päin. Niin sitä oppii. Nuorempana se käskettiin pois norkoilemasta. Nykyään se tietää, missä se näkymätön raja on, jonka takana voi norkoilla.

Vanheneminen ja viisastuminen aiheuttaa myös sen, että on alettava vahtimaan. Entistä enemmän. Viisastuminen on aiheuttanut sen, että ei vahdita enää vain silloin kun ihmiset eivät ole kotona, vaan myös silloin kun ihmiset ovat kotona. Nuorenahan sitä kuvitteli, että kyllä ihmiset hoitaa tällaiset tilanteet, vanhempana ja viisaampana Akke on ymmärtänyt, että vahtiminen on sen hommaa, oli sitten kotona vaikka itse isäntä. Jos joku kokeilee (ulkopuolelta) onko ulko-ovi jäänyt lukitsematta, Akke nostaa metakan. Kun se avataan avaimella, Akke ei nosta metakkaa. Jos emäntä kokeilee onko ovi lukitsematta, Akke nostaa metakan, mutta jos emäntä sanoo hiljaa oven takaa ”se olen vain minä” Akke hiljenee heti. Jos talonmies yrittää tulla sisään omilla avaimilla silloin kun omat ihmiset eivät ole kotona, Akke nostaa metakan. Se myös murisee niin vihaisesti, että talonmies ei uskalla mennä sisään. Talonmies soittaa emännälle, että koira ei päästä sitä sisälle. Emäntä sanoo talonmiehelle, että ei sen pidäkään päästää. Mutta jos talonmies tulee, kun omat ihmiset ovat kotona, ottaa Akke talonmiehen vastaan iloisesti häntä heiluen. Talonmies tosin ei usko, että Akke on iloinen ja kiltti, oikeasti.

Vahtimiseen kuuluu myös se, että liian kovaa autolla hurjastelevat pitäisi pistää ojennukseen, ambulanssin hälytysäänestä pitää ilmoittaa omille ihmisille ja ulkona räkyttävät pikkurakit pitäisi myös pistää järjestykseen… ne tosin aiheuttavat Akessa vain pienen lyhyen BUH-äänen. Autohurjastelijoiden tööttäykset ja ambulanssin hälytysäänet vähän isomman BUH-äänen.

Vahtimiseen kuluu energiaa, varsinkin kun Kustaa-kissakin pitää vahtia, ettei se tee mitään kiellettyä. Kun energiaa kuluu niin paljon, pitää nukkuakin paljon. Ja kun nukkuu paljon, nähdään unia paljon. Unissa voi sitten huomaamattaan haukkua, ulvoa ja välillä huutaakin. Silloin kyllä ihmisille tulee hirveän myötätuntoinen olo ja Akke saa monta halausta ja helliä sanoja. Onneksi se oli vain unta!

Ulkona se viisaus vasta näkyykin. Luoksetulokäskyt osataan paremmin kuin koskaan ennen, tosin niitä on enää kolme. ”Tules tänne sieltä”, joka Aken mielestä tarkoittaa, että tuus pikkuhiljaa, ei mitään kiirettä jos on just hyvä haju meneillään, ihan ajan kanssa, ei tässä mihinkään kiire ole. Sitten se ”TÄNNE!”, joka Aken mielestä tarkoittaa, tänne ja sassiin, mutta ei nyt oo ihan pakko heti,  no joo joo tullaan tullaan. Ja sitten on se kiva treeni-tänne! josta saa palkkion, jotain leikkiä tai namia, ja sitä on kiva totella, jopa ihan heti.

Viisastumiseen sisältyy myös se, että on vihdoin ymmärtänyt, että itse asiassa lähes jokainen käsky vapaana juostessa tarkoittaa, että jossain tulee koira. Ei se nyt oikeasti niin ole, mutta se mahdollisuus on aina olemassa. Silloin kun mitään käskyä ei tule, Akke tottelee parhaiten. Se lukee ajatuksia. Se lukee tunteita. Se lukee yleensäkin kaikkea ja kaikkia. Eleitä, liikkeitä, se kuulee kuiskauksia. Silloin kun haluaa.

Maailman vanhin koira oli australiankarjakoira Bluey, joka eli 29-vuotiaaksi. Kuinkakohan viisas se loppujen lopuksi olikaan?

UNELMA

Kuva: Lidia Pietruszewska

Minulla oli unelma. Siitä on jo kauan. 16 vuotta. Silloin aloitin koiranäyttelyharrastuksen. Jokaisella meillä on unelmia. Joku toivoo saavansa oman ponin. Toinen hienon auton. Unelmia on pieniä ja suuria. Minulla oli unelma, että minun koirastani tulisi kansainvälinen valio. Se oli minun mielestäni jotain hienoa ja lähes saavuttamatonta. Se vaatisi tietysti ulkomaan matkoja, ja siihen tarvittaisiin rahaa. Rahaa ei opiskelevalla kolmen lapsen äidillä juurikaan ollut ylimääräistä, vaikka mies kuinka pakertaisi töitä. Unelmaa ei myöskään kotona välttämättä ymmärrettäisi. Onko sellainen unelma tosiaankin jotenkin tärkeä? Eihän se ole tärkeää, ilmankin voi elää, mutta unelma se oli silti.

Karun eli Aken isoisän kanssa sitä yritettiin ja melkein saavutettiin, mutta koiran terveys tekikin tenän. Ulkonäöllisesti se olisi siihen kyllä kyennyt. Unelma oli siis haudattava taas.

Haaveissa oli, että Akke sen tekisi jonain päivänä. Suomesta lähtiessä sillä oli Suomen valious ja kaksi cacibia. Kaksi vielä tarvittaisiin kahdesta muusta maasta. Norjassa se saikin vaaditun meriitin ensimmäisestä näyttelystä ja tulihan siitä samalla Norjan valiokin.

Mistä saisimme sen viimeisen ruusukkeen? Katse kohdistui Ruotsiin, naapurimaahan. Sain houkuteltua isännän mukaan, mutta ei Akesta Ruotsissa tykätty, ei ainakaan tarpeeksi. Ajattelin, että tuleehan noita uusiakin mahdollisuuksia. Ja sitten muutimmekin Ruotsiin. Ilmoitin Akkea muutamaan näyttelyyn, mutta ilmeisesti Ruotsissa ei Akesta tykätä. 14 sertin koiralle tarjottiin sinisiä nauhoja. Hautasin siis taas haaveeni. Ajattelin, etten vie sitä enää koskaan näyttelyyn, enkä välitä mokomasta valion arvosta, jos koira kerran on yhtäkkiä muuttunut aivan vääränlaiseksi. Sama rakas Akke se oli silti ja unelmanikin oli ihan typerä oikeastaan. Suorastaan lapsellinen.

Viime kesänä päätimme Suomen reissun sijasta lähteä Puolaan tapaamaan ystäviämme. Oli kulunut jo muutama vuosi edellisestä tapaamisesta ja ikävä oli kova. Ystäväni kysyi, josko haluaisin mennä Puolassa Aken kanssa näyttelyyn, hän voisi hoitaa paperityöt. Ilmoitin heti jyrkästi, että en missään nimessä. En halua enää mennä näyttelykehään juoksemaan kurkku kuivana ja saamaan taas jotain ikävää kommenttia. En halua lähellekään näyttelykehää enää. Ystäväni sanoi, että hän voi esittää Aken ja hoitaa kaiken, jos vain minulle sopii. Sanoin, että tee niin kuin haluat. Ja hän teki. Näyttelyä edellisenä iltana Akke laitettiin kuntoon, sitä ei olekaan koskaan ennen laitettu näyttelykuntoon, ihan kylmiltään on kehään aina menty. Nyt oli paikalla ammattimainen groomer. Akke pestiin, ja turkkiin laitettiin hoitoainetta ja mitä kaikkea, se kuivattiin ja föönattiin ja puunattiin ja siliteltiin hienoksi. Akke seisoi kärsivällisesti koko käsittelyn ajan ja ihmetteli tohinaa ympärillä.

Seuraavana aamuna lähdettiin aikaisin aamulla Varsovaan. Helle oli paahtava. Sanoin ystävälleni, etten halua nähdä enkä kuulla mitään, koirani on sinun tänään. Kun kehä oli ohi, uskaltauduin kurkistamaan, miten koiralleni on käynyt. Henkeni salpaantui ja sydän hakkasi, sain kyyneleet silmiini, enkä voinut uskoa sitä todeksi. Akke oli saanut sertin ja cacibin ja siitä tulisi näin ollen kansainvälinen valio! Se oli myös rotunsa paras. Minun unelmani oli toteutunut. Minun unelmani oli toteutunut. Minun paras ystäväni ja minun oma Akkeni toteuttivat unelmani. Onnen huumassa lähettelin tekstiviestejä muulle perheelle. Sain vastauksen ”vihdoinkin”. Joskus unelmat voivat muuttua todeksi.

Minun oma FinJW-05 NordJW-05 Fin Ch N Ch Int Ch Akkeni.

LIEVEILMIÖITÄ

Haave koiranpennusta. Kotona on jo koira tai parikin, mutta haave koiranpennusta elää. Mielessä on jotakin tiettyä. Tietyt linjat, jotka on oppinut tuntemaan, joista tietää paljon ja, joissa on juuri sitä jotakin. Sukupuolikin on jo selvillä mielessä ja toiveet terveestä, hyväluonteisesta koirasta, jolla olisi rodunomainen ulkonäkö. Menee vuosi ja parikin eri yhdistelmiä ja mahdollisuuksia tutkiessa. Kuulen, että nyt olisi tulossa sellainen pentue, jossa sinun unelmapentusi saattaisi syntyä. Haave on jo toteutumassa ja sitten kuitenkin kerta toisensa jälkeen haave kariutuu.

Ja sitten yhtenä päivänä se pentu juoksee vastaan ja kertoo vallattomalla ilmeellään, että ”tässä minä nyt olen, juuri minua sinä olet odottanut!” Ja niinhän se oli. Juuri sinua minä olin odottanut. Tutustuminen alkaa ja päivät vietetään yhdessä, pentu oppii nopeasti, pentu on rohkea, se ei pelkää ukkosia, ilotulituksia, on välillä jopa röyhkeä vanhempia koiria kohtaan. Se ei pelkää pimeällä vastaantulevia ihmisiä, päinvastoin, on jo pentuna valmis puolustamaan minua. Se ei pelkää muita koiria, ei rakennustyömaita, ei yllättäviä ääniä. Pentua koulutetaan pienestä asti, siltä vaaditaan sopivasti, mutta ei liikaa. Kun hormoonit alkavat jyllätä, annetaan koiralle aikaa sopeutua sisällä tapahtuviin muutoksiin.

Koirasta kasvaa komea uros ja se menestyy näyttelyissä. Se käyttäytyy kehässä itsevarmasti pää pystyssä ja kerää itselleen komeat 14 sertiä (ja cacibit päälle). Lieveilmiöitä alkaa kerääntyä ympärille. Ensin tulee kyselyjä, mistä tällaisia koiria saa, sitten tulee kyselyjä mihin näyttelyihin olemme seuraavaksi menossa. Kuulen itseäni nimiteltävän sertinkerääjäksi, minua ei enää onnitella menestyksestä. Kun koira ei jostain näyttelystä saakaan sertiä, kirjoitetaan siitä julkiselle nettipalstalle ivaillen. Ollaan vahingoniloisia. Näyttelyissä on mukava tavata tuttuja ihmisiä ja, on kiva mennä kehään koiran kanssa, joka on kaunis, enkä kieltäydy sertistä, jos tuomari sitä minulle tarjoaa. Olen iloinen, että harrastus palkitsee.

Koira täyttää kaksi vuotta ja se viedään luonnetestiin. Tunnen koirani ja tiedän, miten se tulee käyttäytymään. Sitä en tiedä, montako pistettä niillä ominaisuuksilla saadaan kasaan. Tiedän etukäteen, että koirani on rohkea ja reagoi nopeasti. Pimeät huoneet eivät sitä pelota, jos minun luokseni pitää päästä. Koirani ei pelkää laukauksia ja puolustaa minua, vaikka ei kuitenkaan ylireagoiden. Koira saa hyvät pisteet ja profiili osoittaa, että koira on toimintakykyinen, eikä yli- tai alireagoi mihinkään. Ihmisen hyökkäyksestä se tosin pahoittaa mielensä, eikä ymmärrä, miksi joku tahtoisi sille pahaa.

Koirani on siis osoittautunut sekä komeaksi, että hyväluonteiseksi. Terveystuloksetkin ovatkeskivertokarjakoiran. Olen saanut sitä, mitä toivoinkin. Se on minun erikoinen koirani, josta olen iloinen joka päivä.

Rotua harrastavat piirit jakautuvat aina rodusta riippumatta. Erilaisia kuppikuntia syntyy. Niitä on syntynyt aina. Toiset haluaisivat rodulle tiettyjä ominaisuuksia, toiset taas toisenlaisia. Yhteistyö on vaatimatonta, arvostelu on mukavampaa ja saa omat mielipiteet tuntumaan oikeutetummilta. Yksittäisten koirien arvostelu on myös mukavaa ajanvietettä, ketä vähätellään sen näyttelymenestyksen takia ja ketä nimitellään pelkuriksi. Puhutaan rodun jakautumisesta käyttö- ja näyttelylinjoihin yksittäisten koirien perusteella. Yksi kasvattaja herättää antipatioita, toinen taas sympatioita. Antipatiaa herättää se, joka tekee toisin kuin joku haluaa ja päinvastoin. Nettiaikakautena on helppoa tuoda mielipiteensä julki ja, jos arvostelukykyä itseään kohtaan ei ole, voi yksittäisen koiran tai kasvattajan haukkua julkisesti jollakin suositulla keskustelupalstalla. Näin kävi meillekin. Jätän tällaiset ihmiset omaan arvoonsa, varsinkin jos haukkujalla ei itselläänkään ole puhtaat jauhot pussissaan.

Oma lukunsa on se, kun koiraa sitten käytetään jalostuksessa. Uroksen omistaja ei ole sen paremmassa asemassa kuin nartunkaan omistaja. Vikaa on löydyttävä ja kyllähän vikoja löytyy. Jos ei muuten, niin tekemällä niitä. Valitaan vaikka jokin erityisen vakava tauti ja aletaan levittää juoruja, kirjoitellaan sähköpostia eri tahoille, vaaditaan kasvattajan ristiinnaulitsemista, tukeudutaan faktaan. Faktaan joka osoittautuu virheelliseksi. Kun aletaan tonkia hieman pintaa syvemmältä, huomataan suuri määrä virheitä, termien väärinkäyttöä, oletuksia ja taas oletuksia. Fakta on kirjoitettu harhaanjohtavasti ja ylimalkaisesti, se on kirjoitettu niin, että sitä on vaikea ymmärtää ja, siksi vaikea arvostella. Kun kysyn kirjoittajalta, miten tämä on näin tehty, saan vastaukseksi, ”jutellaan tästä joskus kun tavataan”. Sanotaan, ettei tämä koske sinua, koska et ole kasvattaja, vaikka kyse onkin minun omistamastani koirasta. Juorut kulkevat maasta toiseen. Puolustavan asema on aina heikompi kuin syyttävän. Energiaa on tuhlattava väitteen todistamiseksi paikkansapitämättömäksi. Energiaa on tuhlattava saadakseen eri tahot vakuuttuneiksi väitteen paikkansapitämättömyydestä.

Koiran omistamiseen tulee lieveilmöitä sitä enemmän, mitä enemmän koira menestyy. Rekisteröidystä koirasta tulee julkista riistaa, josta saa olla mitä mieltä tahansa, josta saa levittää mitä juoruja tahansa, jonka saa mustamaalata miten haluaa, jos siltä vaan sattuu tuntumaan. Samaan aikaan perätään rehellisyyttä. Rehellisyys tarkoittaa kaikkien, pienimpienkin vikojen julkituomista erilaisilla koirakeskustelupalstoilla. Rehellisyys tarkoittaa sitä, että ne, jotka haluavat puhua pahaa jostakin yksilöstä tai henkilöstä, tekevät sitä rehellisyyden nimissä olematta kuitenkaan rehellisiä omista asioistaan.

Olen valinnut epärehellisen tien niin itseni, perheeni kuin lemmikkienikin suhteen. Olen valinnut olla kertomatta jokaista yksityiskohtaa elämästäni tai koirastani. Minulla on yksityisyyden suoja, koirallani ei, koska se on rekisteröity ja se on esine ja omaisuutta. Se ei ole pahansuovalle ihmiselle minun rakas koirani, jonka kanssa jaan elämäni, jonka kanssa vietän päiväni, joka nukkuu sänkyni vieressä lampaantaljalla, koska Kustaa-kissa on vallannut koiranpedin. Koirani on pahansuovalle ihmiselle kateuden pistos ja se hiertää jossain kipeästi, se myrkyttää jonkun ihmisen mieltä aika-ajoin. Ja kuitenkin se on vain koira, yksi koira tuhansien ja tuhansien koirien joukossa, minun koirani eikä kenenkään muun, eikä sen pitäisi ketään muuta kiinnostaakaan.