Kun Akke viime kesänä täytti yhdeksän vuotta, oli meillä Akelle yllätys.
Kuulin ystävältä, että eräs karjisnarttu etsi uutta kotia. Narttu sattui
olemaan Aken siskontytär, 4-vuotias sininen narttu. Olin vuosia haaveillut
narttukoirasta, olihan meillä näitä uroksia, Akke mukaan luettuna, ollut kolme.
Uroksissa on omat ongelmansa kuten se, että vieraista uroskoirista ei pidetä,
ei liian lähellä ainakaan. Karjakoira on reviiritietoinen koira ja muut urokset
ajetaan omalta reviiriltä pois. Reviiritietoisuus on todennäköisesti peruja
dingoesi-isiltä. Reviiritietoisuus ja laumajärjestys ovat tärkeitä. Koirapsykologiasta
ollaan montaa mieltä ja, jotkut tuomitsevat laumajärjestysteoriat täysin, mutta
karjakoiran kohdalla laumajärjestys on osa koiran kasvatusta. Innokas voi
tutkailla ja tarkkailla dingojen elämästä kertovia filmejä ja samankaltaisuutta
karjakoiran ajatusmaailmaan löytyy. Niillä on paljon alkukantaisia
toimintamalleja. Karjakoiralle pitää omistajan olla laumanjohtaja, mutta
tietenkin reilu sellainen. Ei johtaja ole despootti, vaan toimii järjestyksen
ylläpitäjänä ja luotettavana päätöksentekijänä, ottaa huomioon muut
laumanjäsenet ja kunnioittaa muiden tunteita. Joskus laumanjohtajan tulee
näyttää, missä raja menee. Laumanjohtajaa voidaan tietysti kutsua jollakin
toisellakin nimellä, vaikkapa äidiksi tai isäksi. Tykkääminen ja sen
näyttäminen on myös tärkeää ja se, että osaa näyttää iloa ja ylpeyttä
onnistumisista ja esimerkiksi treenatessa oikein tehdystä suorituksesta. Iloa
voi näyttää myös leikkimällä ja kehumalla tai makupaloilla.
Uroksissa on siis omat ongelmansa, vaikka noin muuten aika suoraviivaisia
ovatkin. Narttu oli kuitenkin mieltä kutkutellut jo usean vuoden. Pentukuumetta
meillä ei kuitenkaan podettu. Päätös kotia etsivän nartun ottamisesta meille
tapahtui kahdessa tunnissa. Nartun kasvattaja oli vanha ystävä, koiran
vanhemmat hyvin tiedossa ja suvut tutut. Matka Suomeen oli muutenkin juuri
suunnitelmissa ja koiran hakeminen tapahtuikin muutaman päivän sisällä.
Koiralle hankittiin rokotukset ja passi samana päivänä ja kolme viikkoa oli
tarkoitus viettää Suomessa kesämökillä.
Akke rakastui heti. Ihan ensisilmäyksellä. Me ihmiset epäilimme jopa, että
nartulla olisi juoksut alkamassa, kiinnostus oli niin ylitsevuotavaa. Akke
tapasi samaan syssyyn siskonsakin, sen kanssa oli ihan kiva leikkiä, mutta
meille tuleva narttu vei kiinnostuksessa pidemmän korren. Mökillä ne nukkuivat
vierekkäin, leikkivät ja olivat vierivieressä kokoajan. Kyllähän siinä mieli
heltyi ja tuntui, että oikea ja hyvä päätös on tehty. Intuitioon kannattaa
luottaa. Kohta on aikaa vierähtänyt vuosi ja sama meno jatkuu edelleen. Ihan
nokakkain ei tarvitse kokoaikaa olla, mutta kemiat kohtaa edelleen samalla
voimalla. Akke ja Tine ovat suloinen ja herttainen pariskunta, kuin vanha
mukava aviopari.
Minkälainen narttu sitten on? Minulla on kokemusta karjisnartuista kovin vähän,
muutama meillä on asustanut vuosien mittaan lyhyitä ajanjaksoja, viikoista
muutamaan kuukauteen. Mutta koska ne nartut eivät ole olleet omia, vaan vain
hoidossa tai astutettavana, en ole kauheasti paneutunut niiden sielunelämään.
Tine leimautui ihmisistä minuun heti. Se ei päästänyt minua silmistään
hetkeksikään. Nykyään se on jo asettunut niin, ettei tarvitse kokoaikaa olla
jaloissa tai silmissä. Tineä ei ollut koskaan koulutettu, eikä se alkuun
ymmärtänyt, mitä siltä odotettiin ja miksi erilaisia asioita pitäisi tehdä.
Arkitottelevaisuus sillä oli alusta asti kiitettävää luokkaa ja se osasi
kaikenlaiset kieltosanat erinomaisesti. Kehuihin se ei tuntunut olevan
kovinkaan tottunut. Aloitimme siis siitä, että se ymmärtää, että kun teet näin,
siitä tulee kehuja ja nameja ja palloleikkejä. Älykkäänä karjakoirana Tine
oivalsi aika pian logiikan kulun ja oppikin muutamassa viikossa istumiset,
maahanmenot, paikallaanolot, luoksetulon ja seuraamisen alkeita.
Jossain vaiheessa se ei enää ollut huolissaan hylkäämisestä tms. ja vapaana
ollessa se lähti liian kauas omille teilleen. Piti alkaa ottamaan kissanraksuja
lenkeille mukaan ja kerran sille piti näyttää ihan kädestä pitäen, että luokse
on tultava, kun käsky käy. Ei Tineä sen koommin ole huvittanut lähteä liian
kauas, eikä olla tulematta luokse kun sanotaan (paitsi muutaman kerran peuran
tai jäniksen perään). Sitä paitsi luoksetulosta saa niitä kissanraksuja. Narttu
näyttää myös dominoivan luonteensa eritavalla kuin uros. Uros on hyvin suora:
haluut sä turpaan? Narttu on näennäisen ystävällinen ja sosiaalinen, mutta
häntä onkin pystyssä ja kropan elekieli voimakasta. Tine ei tykkää
tappelemisesta, mutta ei se nöyristelekään, se painaa toisen vaikka maahan, jos
ei muuten ymmärrä olla kunnolla. Näin tapahtui yhden Tinen kimppuun käyneen
narttukoiran kanssa, Tine painoi sen maahan ja seisoi päällä.
Tinen kanssa ulkoilu on uskomattoman rentouttavaa, suorastaan liian
helppoa, kun ei tarvitse yhtään miettiä, että tuleeko se kulmakunnan kauhukoira
vastaan. Se, joka on rökittänyt tai halunnut rökittää kaikki kylän koirat. Se,
jota Akke inhoaa. Kun kulmakunnan kauhukoira tulee vastaan ja räyhää Tinelle,
Tine vaan katsoo sitä ja nostaa hännän pystyyn. Niin sitä pitää, hyvä tyttö!
Viisas pääsee vähemmällä.
Muutenhan nuo karjakoirat tuntuvat olevan samasta puusta. Täytyy sitä
tytöissä ja pojissa nyt jotain eroa olla, semmonenhan luonto on, mutta oli
tyttö tai poika, samat vinkeet karjakoirilla tuntuu olevan. Ällissä ei
puutteita ole ja uudet asiat opitaan nopeasti. Uskollisuus on ensiluokkaista ja
puolustusviettiäkin löytyy. Tine ja Akke ovat ystävällisiä ihmisille, niin
aikuisille kuin lapsillekin, mutta ihan yllättäen ei kotiovelle tarvitse tulla,
silloin pistetään vahtihaukku päälle ja pieni varoituskin on paikallaan. Buh!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista<3
VastaaPoista😍
VastaaPoista