TINE KÄY LUONNETESTISSÄ

Tine tuli meille siis kesällä 2013, jolloin se oli 4-vuotias. En oikeastaan tiedä sen entisestä elämästä yhtään mitään. Kuulin, että se oli saanut olla paljon irti ilman remmiä, tottunut lapsiin, eikä sen kanssa ollut ollut mitään sen suurempia ongelmia. Sitä oli hevonen potkaissut päähän ja paha keppionnettomuus oli ollut viedä siltä hengen, josta johtuen sen kieli on vaurioittunut toiselta puolelta. Keppileikit siltä oli kuulemma ollut siitä lähtien ehdottomasti kiellettyjä, eikä se mielellään kepeillä leikikään, vaikka olen sitä vähän yrittänyt hommaan innostaa. Palloista Tine sen sijaan tykkää, joten kaikissa leikeissä ja treenatessa palkkaamme sitä palloleikeillä.

Olen aina ollut luonnetestin puolestapuhuja. Karjakoiran luonteella on merkitystä. Rotumääritelmässä kerrotaan tarkkaan, minkälainen luonne karjakoiralla tulee olla, jotta se selviää työstään karjakoirana. Rotuyhdistyksen yhteenvedossa ulkomuototuomareille sanotaan näin: ”Australiankarjakoira ei saa osoittaa minkäänlaisia taipumuksia arkuuteen tai pelokkuuteen. Siinä ei saa olla minkäänlaista luonteenheikkoutta, lyhytjännitteisyyttä tai hermostuneisuutta. Australiankarjakoira ei saa missään tapauksessa olla välinpitämätön tai apaattinen. Erityisesti tulisi jalostusvalinnoissa kiinnittää huomiota työkoiralle tärkeisiin ominaisuuksiin: hermorakenteeseen, toimintakykyyn ja taisteluhaluun. Luonnetesti sopii australiankarjakoirille hyvin luonteen mittariksi”.

Rotumääritelmä taas sanoo näin:”Verraton karjan vartioija ja kuljettaja. Aina valpas, äärimmäisen älykäs, tarkkaavainen, rohkea, luotettava, velvollisuudentuntoinen ja suojeluvaistoinen. Luonnostaan epäluuloinen vieraita kohtaan, mutta sen täytyy kuitenkin mukautua käsittelyyn, erityisesti näyttelykehässä. Kaikki työkoiralle vieraat luonne- ja rakennepiirteet ovat vakavia virheitä”.

Miksi sitten juuri luonnetesti sopii luonteen mittariksi? Luonnetestissä koira joutuu yllättäviin tilanteisiin, se joutuu outoon ympäristöön ja toimimaan itsenäisesti ja tekemään itsenäisiä päätöksiä. Luonnetestissä rämisee ja kolisee ja päällekin meinataan tulla. Testissä voidaan arvioida onko koiralla luonteenheikkoutta, lyhytjännitteisyyttä tai onko se hermostunut, onko se rohkea, älykäs ja suojeluvaistoinen. Ja paljon muuta.

Monet ovat sitä mieltä, että karjakoiran luonnetta voi arvioida myös agilityssä, tokossa, PK-kokeissa ja paimennustesteillä. Niin voikin, mutta vain niiltä osa-alueilta. Tarvitaanko esimerkiksi tokossa rohkeutta tai agilityssä suojeluvaistoa? Monissa PK-lajeissa tarvitaan karjakoiralle tyypillisiä luonteenpiirteitä, mutta ne eivät välttämättä kerro kuitenkaan muusta kuin koiran koulutettavuudesta. Paimennus on karjakoiran oma laji, mutta alunperin karjakoira ajaa karjaa pitkiä matkoja ilman, että se saa minkäänlaisia ohjeita paimenelta. Se siis työskentelee itsenäisesti ja silloin vaaditaan älykkyyttä ja rohkeutta. Lampaiden tai kesyjen lypsylehmien paimennuksessakaan ei vaadita niitä ominaisuuksia, joita karjakoiralta alunperin on vaadittu.

Maailma kuitenkin muuttuu, eikä karjakoiralle alkuperäistä työtä juurikaan ole enää tarjolla, joten on aina parempi, että karjakoiran kanssa harrastetaan jotakin kuin ei mitään. Älykkäänä rotuna karjakoira vaatii jotakin tekemistä. Mutta miten sitten jalostusta silmälläpitäen karjakoiran luonnetta voitaisiin mitata? Luonnetesti on helpoin tie. Se ei vaadi harjoittelua eikä koulutusta, mutta kertoo kuitenkin oleellisen koiran luonteesta. Onko se rohkea, välinpitämätön, apaattinen, paukkuarka, minkälainen hermorakenne sillä on, miten se puolustaa ja onko sillä taistelutahtoa.

Viime vuosina luonnetestattujen karjakoirien määrä ei ole ollut huima. Parhaina vuosina 26 kpl (2010), viime vuonna 12 (2013), joista kaikki testatut eivät ole suorittaneet luonnetestiä hyväksytysti. Kuitenkin Suomessa rekisteröidään vuosittain n. 20-30 pentua ja ylikin. Joidenkin kasvattajien kasvatteja testataan selkeästi enemmän kuin toisten.

Mielestäni luonnetestin ei pitäisi olla ylitsepääsemätön juttu karjakoiralle, jolta jo rotumääritelmän mukaan vaaditaan juuri niitä ominaisuuksia, jotka luonnetestissä tulevat ilmi. Luonnetesti kertoo myös muille rodusta kiinnostuneille, missä mennään, minkälaisia karjakoiria kasvatetaan ja tietysti yksittäisen kasvattajan koirien luonteista. Luonnetesti on virallinen testi, jonka kaksi virallista tuomaria puolueettomasti arvioivat. Testi on mustaa valkoisella ja, vaikka luonnetestituloskin on monitulkintainen ja varsinkaan pelkät loppupisteet eivät kerro kaikkea, se on kuitenkin testi luonteesta ja siksi arvokas varsinkin jalostukseen käytettävällä yksilöllä kuin myös mittari kasvatustyöstä, ja minkälaisia jälkeläisiä tietyt yksilöt ovat saaneet aikaisiksi. Voihan tulos kertoa myös jotakin kokonaisesta linjasta.

No miten Tinellä nyt sitten luonnetestissä meni? Tine oli siis tässä vaiheessa asunut luonamme vajaan vuoden, selkeästi jo kotiutunut ja meihin leimautunut ja kiintynyt. Ajattelin, että se tarvitsisi ainakin sen ajan ennen testausta. Toisaalta Tine oli juuri täyttänyt viisi vuotta, eikä kauempaa oikeastaan voitu enää odottaa. Olin ensin ajatellut testata sen Ruotsissa, mutta valioitumiseen vaadittavassa MT:ssä on Ruotsissa neljän vuoden ikäraja, Suomessa luonnetestin ikärajan ollessa seitsemän vuotta. Ja toisaalta Suomen luonnetesti on minulle tuttu ja siten turvallisemman oloinen, olenhan kaksi aiemmista karjakoiristani Suomessa testannut. Paikka testiin järjestyi ystävän kautta ja laivamatkat tilattiin. Reissuun lähdettiin toukokuun viimeisenä päivänä ja seuraavana päivänä ajettiin luonnetestipaikalle. Odoteltiin monta tuntia ja vihdoin koitti Tinen vuoro. Luulen, että matkustaminen väsytti Tineä jonkun verran, mutta en silti ollut odottanut, että se ottaisi niin rauhallisesti. Keppileikeistä se ei välittänyt kuten olin ounastellutkin ja tiesinkin, mutta tuomarit halusivat nähdä sen äksönissä ja hakivat pallon. Tine teki hienoja hyppyjä ja riehui pallon kanssa. Muuten Tine käyttäytyi testissä kuin normaalilla päiväkävelyllä. Sitä ei tuntunut hätkäyttävän mikään. Ei mikään. Paitsi, että emännän kimppuun ei kyllä tarvitse yrittää. Tine seisoi hyvin vakaasti edessäni ja kun hyökkäys vaan jatkui, se tuli vierelleni yhtään väistämättä ja pisti kovan ja hyvin vakavan haukun päälle. Muuten se sitten olikin, oikeastaan, ihan uskomattoman rauhallinen. Jopa pimeässä huoneessa, jossa se kuitenkin päättäväisesti etsi minut. Laukaisuista se ei välittänyt tuon taivaallista ja yleisöstä kuuluikin kommentti: ”sehän on kaiken lisäksi vielä kuuro” ja kun korva liikahti toisen laukaisun pamahtaessa ”ei olekaan”. Tine sai aplodit testin päätteeksi ja ihmiset tulivat taputtelemaan Tineä ja ihmettelivät sen totaalista rauhallisuutta. Tuomari sanoi, että Tine on rauhallinen ja älykäs koira, joka säästää energiaa kunnes jotain tapahtuu oikeasti. Oikeastihan Tine osaa toimia ja se osaa olla myös ei-niin-rauhallinen, mutta silloin täytyy tapahtua jotain oikeasti. Vaikkapa löytää jänis tai peura, silloin se lähtee tai kun treenataan. Itselle tulee sellainen olo, että karjanajo voisi olla sille omiaan… Ystävä, joka testin näki sanoi, että ei Tinen taistelutahto edes tullut tällä testillä esille, se vaatisi jotakin haastavampaa. No, karjanajoa meillä ei nyt sille ole tarjota, joten näillä mennään.

Testin tulos:

Toimintakyky +1

Terävyys +1

Puolustushalu +3

Taisteluhalu -1

Hermorakenne +2

Temperamentti +2

Kovuus +3

Luoksepäästävyys +3

Laukauspelottomuus Laukausvarma

178 p hyväksytty.

AKKE SAA TYTTÖYSTÄVÄN

Kun Akke viime kesänä täytti yhdeksän vuotta, oli meillä Akelle yllätys. Kuulin ystävältä, että eräs karjisnarttu etsi uutta kotia. Narttu sattui olemaan Aken siskontytär, 4-vuotias sininen narttu. Olin vuosia haaveillut narttukoirasta, olihan meillä näitä uroksia, Akke mukaan luettuna, ollut kolme. Uroksissa on omat ongelmansa kuten se, että vieraista uroskoirista ei pidetä, ei liian lähellä ainakaan. Karjakoira on reviiritietoinen koira ja muut urokset ajetaan omalta reviiriltä pois. Reviiritietoisuus on todennäköisesti peruja dingoesi-isiltä. Reviiritietoisuus ja laumajärjestys ovat tärkeitä. Koirapsykologiasta ollaan montaa mieltä ja, jotkut tuomitsevat laumajärjestysteoriat täysin, mutta karjakoiran kohdalla laumajärjestys on osa koiran kasvatusta. Innokas voi tutkailla ja tarkkailla dingojen elämästä kertovia filmejä ja samankaltaisuutta karjakoiran ajatusmaailmaan löytyy. Niillä on paljon alkukantaisia toimintamalleja. Karjakoiralle pitää omistajan olla laumanjohtaja, mutta tietenkin reilu sellainen. Ei johtaja ole despootti, vaan toimii järjestyksen ylläpitäjänä ja luotettavana päätöksentekijänä, ottaa huomioon muut laumanjäsenet ja kunnioittaa muiden tunteita. Joskus laumanjohtajan tulee näyttää, missä raja menee. Laumanjohtajaa voidaan tietysti kutsua jollakin toisellakin nimellä, vaikkapa äidiksi tai isäksi. Tykkääminen ja sen näyttäminen on myös tärkeää ja se, että osaa näyttää iloa ja ylpeyttä onnistumisista ja esimerkiksi treenatessa oikein tehdystä suorituksesta. Iloa voi näyttää myös leikkimällä ja kehumalla tai makupaloilla.

Uroksissa on siis omat ongelmansa, vaikka noin muuten aika suoraviivaisia ovatkin. Narttu oli kuitenkin mieltä kutkutellut jo usean vuoden. Pentukuumetta meillä ei kuitenkaan podettu. Päätös kotia etsivän nartun ottamisesta meille tapahtui kahdessa tunnissa. Nartun kasvattaja oli vanha ystävä, koiran vanhemmat hyvin tiedossa ja suvut tutut. Matka Suomeen oli muutenkin juuri suunnitelmissa ja koiran hakeminen tapahtuikin muutaman päivän sisällä. Koiralle hankittiin rokotukset ja passi samana päivänä ja kolme viikkoa oli tarkoitus viettää Suomessa kesämökillä.

Akke rakastui heti. Ihan ensisilmäyksellä. Me ihmiset epäilimme jopa, että nartulla olisi juoksut alkamassa, kiinnostus oli niin ylitsevuotavaa. Akke tapasi samaan syssyyn siskonsakin, sen kanssa oli ihan kiva leikkiä, mutta meille tuleva narttu vei kiinnostuksessa pidemmän korren. Mökillä ne nukkuivat vierekkäin, leikkivät ja olivat vierivieressä kokoajan. Kyllähän siinä mieli heltyi ja tuntui, että oikea ja hyvä päätös on tehty. Intuitioon kannattaa luottaa. Kohta on aikaa vierähtänyt vuosi ja sama meno jatkuu edelleen. Ihan nokakkain ei tarvitse kokoaikaa olla, mutta kemiat kohtaa edelleen samalla voimalla. Akke ja Tine ovat suloinen ja herttainen pariskunta, kuin vanha mukava aviopari.

Minkälainen narttu sitten on? Minulla on kokemusta karjisnartuista kovin vähän, muutama meillä on asustanut vuosien mittaan lyhyitä ajanjaksoja, viikoista muutamaan kuukauteen. Mutta koska ne nartut eivät ole olleet omia, vaan vain hoidossa tai astutettavana, en ole kauheasti paneutunut niiden sielunelämään. Tine leimautui ihmisistä minuun heti. Se ei päästänyt minua silmistään hetkeksikään. Nykyään se on jo asettunut niin, ettei tarvitse kokoaikaa olla jaloissa tai silmissä. Tineä ei ollut koskaan koulutettu, eikä se alkuun ymmärtänyt, mitä siltä odotettiin ja miksi erilaisia asioita pitäisi tehdä. Arkitottelevaisuus sillä oli alusta asti kiitettävää luokkaa ja se osasi kaikenlaiset kieltosanat erinomaisesti. Kehuihin se ei tuntunut olevan kovinkaan tottunut. Aloitimme siis siitä, että se ymmärtää, että kun teet näin, siitä tulee kehuja ja nameja ja palloleikkejä. Älykkäänä karjakoirana Tine oivalsi aika pian logiikan kulun ja oppikin muutamassa viikossa istumiset, maahanmenot, paikallaanolot, luoksetulon ja seuraamisen alkeita.

Jossain vaiheessa se ei enää ollut huolissaan hylkäämisestä tms. ja vapaana ollessa se lähti liian kauas omille teilleen. Piti alkaa ottamaan kissanraksuja lenkeille mukaan ja kerran sille piti näyttää ihan kädestä pitäen, että luokse on tultava, kun käsky käy. Ei Tineä sen koommin ole huvittanut lähteä liian kauas, eikä olla tulematta luokse kun sanotaan (paitsi muutaman kerran peuran tai jäniksen perään). Sitä paitsi luoksetulosta saa niitä kissanraksuja. Narttu näyttää myös dominoivan luonteensa eritavalla kuin uros. Uros on hyvin suora: haluut sä turpaan? Narttu on näennäisen ystävällinen ja sosiaalinen, mutta häntä onkin pystyssä ja kropan elekieli voimakasta. Tine ei tykkää tappelemisesta, mutta ei se nöyristelekään, se painaa toisen vaikka maahan, jos ei muuten ymmärrä olla kunnolla. Näin tapahtui yhden Tinen kimppuun käyneen narttukoiran kanssa, Tine painoi sen maahan ja seisoi päällä.

Tinen kanssa ulkoilu on uskomattoman rentouttavaa, suorastaan liian helppoa, kun ei tarvitse yhtään miettiä, että tuleeko se kulmakunnan kauhukoira vastaan. Se, joka on rökittänyt tai halunnut rökittää kaikki kylän koirat. Se, jota Akke inhoaa. Kun kulmakunnan kauhukoira tulee vastaan ja räyhää Tinelle, Tine vaan katsoo sitä ja nostaa hännän pystyyn. Niin sitä pitää, hyvä tyttö! Viisas pääsee vähemmällä.

Muutenhan nuo karjakoirat tuntuvat olevan samasta puusta. Täytyy sitä tytöissä ja pojissa nyt jotain eroa olla, semmonenhan luonto on, mutta oli tyttö tai poika, samat vinkeet karjakoirilla tuntuu olevan. Ällissä ei puutteita ole ja uudet asiat opitaan nopeasti. Uskollisuus on ensiluokkaista ja puolustusviettiäkin löytyy. Tine ja Akke ovat ystävällisiä ihmisille, niin aikuisille kuin lapsillekin, mutta ihan yllättäen ei kotiovelle tarvitse tulla, silloin pistetään vahtihaukku päälle ja pieni varoituskin on paikallaan. Buh!

ARTIKKELI AUSTRALIANKARJAKOIRAN LUONTEESTA

Australiankarjakoira on karun rajaseudun koira Australian laajoilta ja avoimilta seuduilta. Kun moni muu paimenkoirarotu on asteittain jalostettu seurakoiraksi, on australiankarjakoira edelleen sydämeltään perinteinen työkoira. Jos haluaa ei-työkoiratyyppisen, lemmikiksi sopivan australiankarjakoiran, jolla ei ole taipuvaisuutta työkarjakoiran itsenäiseen luonteeseen, voidaan suositella koiraa muutamista olemassa olevista näyttelylinjoista tai linjoista, joissa ei jalosteta työ-ominaisuutta.

Oleellisinta australiankarjakoiran luonteessa on sen luonnollinen älykkyys sekä sen sukulaisuus villin dingon kanssa. Australiankarjakoira on paljon itsenäisempi kuin monet muut paimentavat rodut kuten esimerkiksi australianpaimenkoira, bordercollie tai saksanpaimenkoira. Nämä rodut on tarkoitettu sekä työ- että seurakoiriksi, kun taas australiankarjakoiralla on paljon enemmän työkoiran luonne. Australiankarjakoira ei tarvitse hellimistä, eikä se vaadi huomiota omistajaltaan. Joskus tällainen tuntuu ihmisen mielestä kylmältä ja epäystävälliseltä ominaisuudelta, mutta todellisuudessa se on vain keskittymistä ja koiran luonnollista itsevarmuutta.

Australiankarjakoira on dominoiva koira, mikä tarkoittaa, että se voi olla erittäin koira-aggressiivinen ja äärettömän reviiritietoinen. Tämä koskee niin uroksia kuin narttujakin, vaikkakin steriloidut ja kastroidut yksilöt tuntuvat olevan paljon vähemmän koira-aggressiivisia kuin leikkaamattomat rodun edustajat. Jos australiankarjakoira on kuitenkin kasvanut muiden koirien tai eläinten kanssa, se sopeutuu hyvin ja tulee toimeen muiden koirien kanssa niin kauan kun toinen koira ei haasta sen alfa-asemaa. Australiankarjakoira on taipuvainen tietynasteiseen aggressiivisuuteen, kun se puolustaa asemaansa koiralaumassa, tavallisimmin murisemalla, näyttämällä hampaita tai lievällä aggression osoituksella.

Koiran aikainen sosiaalistaminen on välttämätöntä, koska australiankarjakoirasta tulee iän myötä puolustavampi ja aggressiivisempi ja se ottaa vastuulleen johtajan aseman. Perheessä ihmisten pitää päättäväisesti ja johdonmukaisesti tehdä työtä koiran kanssa ja koiran pitää oppia kuuntelemaan kaikkia perheenjäseniä. Australiankarjakoira voi sitoa hyvin vahvan siteen yhteen perheenjäseneen ja olla täysin piittaamaton muita kohtaan, jos koko perhe ei vaadi siltä tottelevaisuutta. Jos perheessä on lapsia, täytyy heidätkin ottaa mukaan koiran koulutukseen, koska koira oppii nopeasti, ketä ei tarvitse totella. Vanhempien tulee neuvoa lapsia ja näin koiranpentu oppii pitämään myös lasta tiukkana, mutta positiivisena johtajana. Kun perusta on kerran tehty, australiankarjakoira on vähän varttuneemmalle lapselle hyvä, tottelevainen ja erittäin älykäs koiraystävä.

Kaikki australiankarjakoirat eivät sovi kaikentyyppisiin asuinolosuhteisiin. Yleistäen ajateltuna, tämän rotuista koiraa ei pitäisi harkita kerrostaloasuntoihin tai pieniin tiloihin, vaikka omistaisikin pihan. Koiran korkea energiataso ja sopivan liikuntatilan puute tämän tyyppisissä elinoloissa aiheuttaa tuhoisaa käytöstä ja aggressiota. Esikaupunkialueillakin on varustauduttava korkealla ja erittäin turvallisella aidalla, mikäli tällaisen koiran jättää yksin työ- tai koulupäivän ajaksi. Australiankarjakoira on uskomattoman voimakas ja se kaivaa, kiipeää, puree ja hyppää karkuteille minkälaisesta aidasta tahansa.

Australiankarjakoira työkoirana on hyvin samantyyppinen kuin bordercollie ja tarvitsee korkeatasoista älyllistä ja fyysistä harjoitusta joka ikinen päivä. Australiankarjakoira ei sovi ihmiselle joka kävelee kerran päivässä korttelin ympäri. Kuten useimmat työkoirat, on tämäkin rotu kehitetty sukupolvien ajan jaksamaan valtavia matkoja joka päivä säästä piittaamatta ja ne tarvitsevat jatkuvaa ja säännöllistä fyysistä harjoitusta päivittäin. Pihallakin ne ovat liikkeessä koko ajan ja vartioivat omaisuutta.

On tärkeää, että australiankarjakoiralle keksitään tekemistä. Tekemisen ei tarvitse olla paimentamista, mutta koiralle täytyy antaa älyllistä haastetta. Monet karjakoirat ovat uskomattomia huippuluokan tottelevaisuuskoiria, sen lisäksi ne kunnostautuvat agilityssä, frisbeessä ja flydog-kilpailuissa. Suurin ongelma karjakoiran kanssa on sen dominanssi ja koira-aggressiivisuus tilanteissa, joissa on kaikentyyppisiä ja kaikenluonteisia koira yhdessä. Jatkuva sosiaalistaminen, erittäin hyvä tottelevaisuus yhdistettynä kaikenlaisiin tapahtumiin saa aikaiseksi kaikkeensopivan koiran.

Australiankarjakoira ei ole hiljainen rotu, ja joillakin on tapana haukkua kun ne ovat tyytymättömiä, kyllästyneitä tai ilmoittaessaan omistajalleen, että jokin ei ole kohdallaan. Kuten minkä tahansa koiran kanssa, ongelmallisen haukkumisen saa pois kouluttamalla ja antamalla koiralle tarpeeksi fyysistä ja psyykkistä tekemistä.

Suurin ongelma karjakoiran kanssa on kuitenkin sen luonnollinen taipumus paimentaa näykkimällä. Ominaisuus on olemassa myös koirilla, joita ei ole jalostettu työkoiriksi. Tavallisin syy, miksi omistaja luopuu karjakoirasta on se, että se on purrut lasta tai aikuista, vaikka koira on vain luullut tekevänsä kuten kuuluu. Karjakoira pitää opettaa olemaan näykkimättä. Se ei myöskään saa tuoda leluja tai keppejä ihmisille heitä tervehtiessä, näin ehkäistään tämän luonnollisen käytöksen muuttuminen ongelmaksi.

Australiankarjakoira on ainutlaatuinen rotu ja se on vaikuttanut suuresti paimenkoiraroturyhmään. Vaikka karjakoira on verraton rotu, se ei sovi kaikille sen sisäsyntyisen luonteen ja ominaisuuksien takia. Jos olet ensikertalainen koiranomistajana, tutustu karjakoiraan ensin kunnolla, ennen kuin päätät ottaa sellaisen.

(Oma suomennos. Alkuperäinen artikkeli http://www.terrificpets.com/articles/102304665.asp)

KARJAKOIRA VANHENEE

Akke 10 v.

Myös karjakoiralle tulee lisää ikää. Luonnon kulku on sellainen, eikä sitä voi kukaan tai mikään estää. Meidänhän pitäisi viisastua vanhetessa ja, jos ei nyt kaikki niin tee, niin karjakoira tekee. Siitä tulee aina vaan viisaampi ja viisaampi. Akessa se näkyy mm. siinä, että se osaa jo kaiken. Se näkyy sen nenässä, katseessa ja kuulossa. Nenässä se näkyy silloin kun se haistaa jotain hyvää, vaikkapa pizzan jämät olohuoneen pöydällä. Katseessa, kun se huomaa, että kukaan ei näe, ja kuulossa, kun se kuulee, että ihmiset ovat tarpeeksi kaukana. Silloin se käyttää viisauttaan ja käy napsimassa pari pizzan palaa. Vanhempana ja viisaampana se tietää, ettei sille loppujen lopuksi käy kuinkaan. Nuorempana se luuli, että tapahtuisi jotain ihan kauheaa, jos se olisi uskaltanut edes katsoa pizzanjämiin päin. Niin sitä oppii. Nuorempana se käskettiin pois norkoilemasta. Nykyään se tietää, missä se näkymätön raja on, jonka takana voi norkoilla.

Vanheneminen ja viisastuminen aiheuttaa myös sen, että on alettava vahtimaan. Entistä enemmän. Viisastuminen on aiheuttanut sen, että ei vahdita enää vain silloin kun ihmiset eivät ole kotona, vaan myös silloin kun ihmiset ovat kotona. Nuorenahan sitä kuvitteli, että kyllä ihmiset hoitaa tällaiset tilanteet, vanhempana ja viisaampana Akke on ymmärtänyt, että vahtiminen on sen hommaa, oli sitten kotona vaikka itse isäntä. Jos joku kokeilee (ulkopuolelta) onko ulko-ovi jäänyt lukitsematta, Akke nostaa metakan. Kun se avataan avaimella, Akke ei nosta metakkaa. Jos emäntä kokeilee onko ovi lukitsematta, Akke nostaa metakan, mutta jos emäntä sanoo hiljaa oven takaa ”se olen vain minä” Akke hiljenee heti. Jos talonmies yrittää tulla sisään omilla avaimilla silloin kun omat ihmiset eivät ole kotona, Akke nostaa metakan. Se myös murisee niin vihaisesti, että talonmies ei uskalla mennä sisään. Talonmies soittaa emännälle, että koira ei päästä sitä sisälle. Emäntä sanoo talonmiehelle, että ei sen pidäkään päästää. Mutta jos talonmies tulee, kun omat ihmiset ovat kotona, ottaa Akke talonmiehen vastaan iloisesti häntä heiluen. Talonmies tosin ei usko, että Akke on iloinen ja kiltti, oikeasti.

Vahtimiseen kuuluu myös se, että liian kovaa autolla hurjastelevat pitäisi pistää ojennukseen, ambulanssin hälytysäänestä pitää ilmoittaa omille ihmisille ja ulkona räkyttävät pikkurakit pitäisi myös pistää järjestykseen… ne tosin aiheuttavat Akessa vain pienen lyhyen BUH-äänen. Autohurjastelijoiden tööttäykset ja ambulanssin hälytysäänet vähän isomman BUH-äänen.

Vahtimiseen kuluu energiaa, varsinkin kun Kustaa-kissakin pitää vahtia, ettei se tee mitään kiellettyä. Kun energiaa kuluu niin paljon, pitää nukkuakin paljon. Ja kun nukkuu paljon, nähdään unia paljon. Unissa voi sitten huomaamattaan haukkua, ulvoa ja välillä huutaakin. Silloin kyllä ihmisille tulee hirveän myötätuntoinen olo ja Akke saa monta halausta ja helliä sanoja. Onneksi se oli vain unta!

Ulkona se viisaus vasta näkyykin. Luoksetulokäskyt osataan paremmin kuin koskaan ennen, tosin niitä on enää kolme. ”Tules tänne sieltä”, joka Aken mielestä tarkoittaa, että tuus pikkuhiljaa, ei mitään kiirettä jos on just hyvä haju meneillään, ihan ajan kanssa, ei tässä mihinkään kiire ole. Sitten se ”TÄNNE!”, joka Aken mielestä tarkoittaa, tänne ja sassiin, mutta ei nyt oo ihan pakko heti,  no joo joo tullaan tullaan. Ja sitten on se kiva treeni-tänne! josta saa palkkion, jotain leikkiä tai namia, ja sitä on kiva totella, jopa ihan heti.

Viisastumiseen sisältyy myös se, että on vihdoin ymmärtänyt, että itse asiassa lähes jokainen käsky vapaana juostessa tarkoittaa, että jossain tulee koira. Ei se nyt oikeasti niin ole, mutta se mahdollisuus on aina olemassa. Silloin kun mitään käskyä ei tule, Akke tottelee parhaiten. Se lukee ajatuksia. Se lukee tunteita. Se lukee yleensäkin kaikkea ja kaikkia. Eleitä, liikkeitä, se kuulee kuiskauksia. Silloin kun haluaa.

Maailman vanhin koira oli australiankarjakoira Bluey, joka eli 29-vuotiaaksi. Kuinkakohan viisas se loppujen lopuksi olikaan?

UNELMA

Kuva: Lidia Pietruszewska

Minulla oli unelma. Siitä on jo kauan. 16 vuotta. Silloin aloitin koiranäyttelyharrastuksen. Jokaisella meillä on unelmia. Joku toivoo saavansa oman ponin. Toinen hienon auton. Unelmia on pieniä ja suuria. Minulla oli unelma, että minun koirastani tulisi kansainvälinen valio. Se oli minun mielestäni jotain hienoa ja lähes saavuttamatonta. Se vaatisi tietysti ulkomaan matkoja, ja siihen tarvittaisiin rahaa. Rahaa ei opiskelevalla kolmen lapsen äidillä juurikaan ollut ylimääräistä, vaikka mies kuinka pakertaisi töitä. Unelmaa ei myöskään kotona välttämättä ymmärrettäisi. Onko sellainen unelma tosiaankin jotenkin tärkeä? Eihän se ole tärkeää, ilmankin voi elää, mutta unelma se oli silti.

Karun eli Aken isoisän kanssa sitä yritettiin ja melkein saavutettiin, mutta koiran terveys tekikin tenän. Ulkonäöllisesti se olisi siihen kyllä kyennyt. Unelma oli siis haudattava taas.

Haaveissa oli, että Akke sen tekisi jonain päivänä. Suomesta lähtiessä sillä oli Suomen valious ja kaksi cacibia. Kaksi vielä tarvittaisiin kahdesta muusta maasta. Norjassa se saikin vaaditun meriitin ensimmäisestä näyttelystä ja tulihan siitä samalla Norjan valiokin.

Mistä saisimme sen viimeisen ruusukkeen? Katse kohdistui Ruotsiin, naapurimaahan. Sain houkuteltua isännän mukaan, mutta ei Akesta Ruotsissa tykätty, ei ainakaan tarpeeksi. Ajattelin, että tuleehan noita uusiakin mahdollisuuksia. Ja sitten muutimmekin Ruotsiin. Ilmoitin Akkea muutamaan näyttelyyn, mutta ilmeisesti Ruotsissa ei Akesta tykätä. 14 sertin koiralle tarjottiin sinisiä nauhoja. Hautasin siis taas haaveeni. Ajattelin, etten vie sitä enää koskaan näyttelyyn, enkä välitä mokomasta valion arvosta, jos koira kerran on yhtäkkiä muuttunut aivan vääränlaiseksi. Sama rakas Akke se oli silti ja unelmanikin oli ihan typerä oikeastaan. Suorastaan lapsellinen.

Viime kesänä päätimme Suomen reissun sijasta lähteä Puolaan tapaamaan ystäviämme. Oli kulunut jo muutama vuosi edellisestä tapaamisesta ja ikävä oli kova. Ystäväni kysyi, josko haluaisin mennä Puolassa Aken kanssa näyttelyyn, hän voisi hoitaa paperityöt. Ilmoitin heti jyrkästi, että en missään nimessä. En halua enää mennä näyttelykehään juoksemaan kurkku kuivana ja saamaan taas jotain ikävää kommenttia. En halua lähellekään näyttelykehää enää. Ystäväni sanoi, että hän voi esittää Aken ja hoitaa kaiken, jos vain minulle sopii. Sanoin, että tee niin kuin haluat. Ja hän teki. Näyttelyä edellisenä iltana Akke laitettiin kuntoon, sitä ei olekaan koskaan ennen laitettu näyttelykuntoon, ihan kylmiltään on kehään aina menty. Nyt oli paikalla ammattimainen groomer. Akke pestiin, ja turkkiin laitettiin hoitoainetta ja mitä kaikkea, se kuivattiin ja föönattiin ja puunattiin ja siliteltiin hienoksi. Akke seisoi kärsivällisesti koko käsittelyn ajan ja ihmetteli tohinaa ympärillä.

Seuraavana aamuna lähdettiin aikaisin aamulla Varsovaan. Helle oli paahtava. Sanoin ystävälleni, etten halua nähdä enkä kuulla mitään, koirani on sinun tänään. Kun kehä oli ohi, uskaltauduin kurkistamaan, miten koiralleni on käynyt. Henkeni salpaantui ja sydän hakkasi, sain kyyneleet silmiini, enkä voinut uskoa sitä todeksi. Akke oli saanut sertin ja cacibin ja siitä tulisi näin ollen kansainvälinen valio! Se oli myös rotunsa paras. Minun unelmani oli toteutunut. Minun unelmani oli toteutunut. Minun paras ystäväni ja minun oma Akkeni toteuttivat unelmani. Onnen huumassa lähettelin tekstiviestejä muulle perheelle. Sain vastauksen ”vihdoinkin”. Joskus unelmat voivat muuttua todeksi.

Minun oma FinJW-05 NordJW-05 Fin Ch N Ch Int Ch Akkeni.

LIEVEILMIÖITÄ

Haave koiranpennusta. Kotona on jo koira tai parikin, mutta haave koiranpennusta elää. Mielessä on jotakin tiettyä. Tietyt linjat, jotka on oppinut tuntemaan, joista tietää paljon ja, joissa on juuri sitä jotakin. Sukupuolikin on jo selvillä mielessä ja toiveet terveestä, hyväluonteisesta koirasta, jolla olisi rodunomainen ulkonäkö. Menee vuosi ja parikin eri yhdistelmiä ja mahdollisuuksia tutkiessa. Kuulen, että nyt olisi tulossa sellainen pentue, jossa sinun unelmapentusi saattaisi syntyä. Haave on jo toteutumassa ja sitten kuitenkin kerta toisensa jälkeen haave kariutuu.

Ja sitten yhtenä päivänä se pentu juoksee vastaan ja kertoo vallattomalla ilmeellään, että ”tässä minä nyt olen, juuri minua sinä olet odottanut!” Ja niinhän se oli. Juuri sinua minä olin odottanut. Tutustuminen alkaa ja päivät vietetään yhdessä, pentu oppii nopeasti, pentu on rohkea, se ei pelkää ukkosia, ilotulituksia, on välillä jopa röyhkeä vanhempia koiria kohtaan. Se ei pelkää pimeällä vastaantulevia ihmisiä, päinvastoin, on jo pentuna valmis puolustamaan minua. Se ei pelkää muita koiria, ei rakennustyömaita, ei yllättäviä ääniä. Pentua koulutetaan pienestä asti, siltä vaaditaan sopivasti, mutta ei liikaa. Kun hormoonit alkavat jyllätä, annetaan koiralle aikaa sopeutua sisällä tapahtuviin muutoksiin.

Koirasta kasvaa komea uros ja se menestyy näyttelyissä. Se käyttäytyy kehässä itsevarmasti pää pystyssä ja kerää itselleen komeat 14 sertiä (ja cacibit päälle). Lieveilmiöitä alkaa kerääntyä ympärille. Ensin tulee kyselyjä, mistä tällaisia koiria saa, sitten tulee kyselyjä mihin näyttelyihin olemme seuraavaksi menossa. Kuulen itseäni nimiteltävän sertinkerääjäksi, minua ei enää onnitella menestyksestä. Kun koira ei jostain näyttelystä saakaan sertiä, kirjoitetaan siitä julkiselle nettipalstalle ivaillen. Ollaan vahingoniloisia. Näyttelyissä on mukava tavata tuttuja ihmisiä ja, on kiva mennä kehään koiran kanssa, joka on kaunis, enkä kieltäydy sertistä, jos tuomari sitä minulle tarjoaa. Olen iloinen, että harrastus palkitsee.

Koira täyttää kaksi vuotta ja se viedään luonnetestiin. Tunnen koirani ja tiedän, miten se tulee käyttäytymään. Sitä en tiedä, montako pistettä niillä ominaisuuksilla saadaan kasaan. Tiedän etukäteen, että koirani on rohkea ja reagoi nopeasti. Pimeät huoneet eivät sitä pelota, jos minun luokseni pitää päästä. Koirani ei pelkää laukauksia ja puolustaa minua, vaikka ei kuitenkaan ylireagoiden. Koira saa hyvät pisteet ja profiili osoittaa, että koira on toimintakykyinen, eikä yli- tai alireagoi mihinkään. Ihmisen hyökkäyksestä se tosin pahoittaa mielensä, eikä ymmärrä, miksi joku tahtoisi sille pahaa.

Koirani on siis osoittautunut sekä komeaksi, että hyväluonteiseksi. Terveystuloksetkin ovatkeskivertokarjakoiran. Olen saanut sitä, mitä toivoinkin. Se on minun erikoinen koirani, josta olen iloinen joka päivä.

Rotua harrastavat piirit jakautuvat aina rodusta riippumatta. Erilaisia kuppikuntia syntyy. Niitä on syntynyt aina. Toiset haluaisivat rodulle tiettyjä ominaisuuksia, toiset taas toisenlaisia. Yhteistyö on vaatimatonta, arvostelu on mukavampaa ja saa omat mielipiteet tuntumaan oikeutetummilta. Yksittäisten koirien arvostelu on myös mukavaa ajanvietettä, ketä vähätellään sen näyttelymenestyksen takia ja ketä nimitellään pelkuriksi. Puhutaan rodun jakautumisesta käyttö- ja näyttelylinjoihin yksittäisten koirien perusteella. Yksi kasvattaja herättää antipatioita, toinen taas sympatioita. Antipatiaa herättää se, joka tekee toisin kuin joku haluaa ja päinvastoin. Nettiaikakautena on helppoa tuoda mielipiteensä julki ja, jos arvostelukykyä itseään kohtaan ei ole, voi yksittäisen koiran tai kasvattajan haukkua julkisesti jollakin suositulla keskustelupalstalla. Näin kävi meillekin. Jätän tällaiset ihmiset omaan arvoonsa, varsinkin jos haukkujalla ei itselläänkään ole puhtaat jauhot pussissaan.

Oma lukunsa on se, kun koiraa sitten käytetään jalostuksessa. Uroksen omistaja ei ole sen paremmassa asemassa kuin nartunkaan omistaja. Vikaa on löydyttävä ja kyllähän vikoja löytyy. Jos ei muuten, niin tekemällä niitä. Valitaan vaikka jokin erityisen vakava tauti ja aletaan levittää juoruja, kirjoitellaan sähköpostia eri tahoille, vaaditaan kasvattajan ristiinnaulitsemista, tukeudutaan faktaan. Faktaan joka osoittautuu virheelliseksi. Kun aletaan tonkia hieman pintaa syvemmältä, huomataan suuri määrä virheitä, termien väärinkäyttöä, oletuksia ja taas oletuksia. Fakta on kirjoitettu harhaanjohtavasti ja ylimalkaisesti, se on kirjoitettu niin, että sitä on vaikea ymmärtää ja, siksi vaikea arvostella. Kun kysyn kirjoittajalta, miten tämä on näin tehty, saan vastaukseksi, ”jutellaan tästä joskus kun tavataan”. Sanotaan, ettei tämä koske sinua, koska et ole kasvattaja, vaikka kyse onkin minun omistamastani koirasta. Juorut kulkevat maasta toiseen. Puolustavan asema on aina heikompi kuin syyttävän. Energiaa on tuhlattava väitteen todistamiseksi paikkansapitämättömäksi. Energiaa on tuhlattava saadakseen eri tahot vakuuttuneiksi väitteen paikkansapitämättömyydestä.

Koiran omistamiseen tulee lieveilmöitä sitä enemmän, mitä enemmän koira menestyy. Rekisteröidystä koirasta tulee julkista riistaa, josta saa olla mitä mieltä tahansa, josta saa levittää mitä juoruja tahansa, jonka saa mustamaalata miten haluaa, jos siltä vaan sattuu tuntumaan. Samaan aikaan perätään rehellisyyttä. Rehellisyys tarkoittaa kaikkien, pienimpienkin vikojen julkituomista erilaisilla koirakeskustelupalstoilla. Rehellisyys tarkoittaa sitä, että ne, jotka haluavat puhua pahaa jostakin yksilöstä tai henkilöstä, tekevät sitä rehellisyyden nimissä olematta kuitenkaan rehellisiä omista asioistaan.

Olen valinnut epärehellisen tien niin itseni, perheeni kuin lemmikkienikin suhteen. Olen valinnut olla kertomatta jokaista yksityiskohtaa elämästäni tai koirastani. Minulla on yksityisyyden suoja, koirallani ei, koska se on rekisteröity ja se on esine ja omaisuutta. Se ei ole pahansuovalle ihmiselle minun rakas koirani, jonka kanssa jaan elämäni, jonka kanssa vietän päiväni, joka nukkuu sänkyni vieressä lampaantaljalla, koska Kustaa-kissa on vallannut koiranpedin. Koirani on pahansuovalle ihmiselle kateuden pistos ja se hiertää jossain kipeästi, se myrkyttää jonkun ihmisen mieltä aika-ajoin. Ja kuitenkin se on vain koira, yksi koira tuhansien ja tuhansien koirien joukossa, minun koirani eikä kenenkään muun, eikä sen pitäisi ketään muuta kiinnostaakaan.

IHMEELLINEN AUSTRALIANKARJAKOIRA

Australiankarjakoira ei ole yleinen rotu. Moni ei sitä tunnista eikä tunne. Joskus tapaa ihmisen, joka tietää rodun tai jonkun, jolla on tai on ollut karjakoira. Joskus jopa tapaa sattumalta ihmisen, jolla itsellään on ollut tai on karjakoira. Yleensä sellainen ihminen juoksee kaukaakin luo kertomaan, että hänelläkin on tai on ollut ihmeellinen karjakoira. Tällaisen ihmisen kanssa on helppo jutella, koska kaikissa karjakoirissa on samoja luonteenpiirteitä. Kaikki karjakoiran joskus omistaneet tai vieläkin omistavat ovat yhtä mieltä siitä, että karjakoira on jotain erikoista. Se on erikoisen karismaattinen ja uskollinen ja älykäs koira. Mikään muu rotu ei oikein tunnu enää miltään karjakoiran jälkeen, vaikka rotu olisikin vaihtunut.

Rotu vaihtuu monella, koska halutaan helpompi koira, koira, jonka kanssa on helpompaa. Karjakoiran kanssa kun ei aina ole helppoa. Jos jonain päivänä erehtyy ajattelemaan, että tänään otan ihan iisisti ja leikin, että karjakoira on ihan mukava tavallinen seurakoira, karjakoira kostaa heti. Se käyttää tilaisuutta hyväkseen ja näyttää, ettei se ole tavallinen seurakoira. Se muistuttaa omistajan heikkona hetkenä, että ei kannata olla heikko, jos aikoo pärjätä karjakoiran kanssa. Karjakoira on vahva. Kun sille heikkona hetkenä antaa pikkusormensa, se vie koko käden. On palattava ruotuun jälleen, nimittäin omistajan. Tällaisesta on helppo keskustella nykyisen tai entisen karjakoiraomistajan kanssa.

Rotua tuntemattomalle on vähän vaikeampi selittää karjakoiran perintä olemusta. Varsinkin kun karjakoirassa yleensä ihmetystä herättää sen väri. Ihmisten mielestä on ihmeellistä, miten koira voi olla hopeanvärinen tai noin harmaa jo nuorena tai kullanvärinen tai miten sillä voi olla noin hienot merkit päässään. Tai yleensä vain se kaunis värien sekamelska, joka karjakoirassa ilmenee niin kauniilla tavalla.

Karjakoiran perimmäinen olemus on helpompi selittää rotua tuntemattomalle silloin kun ihailija hätkähtää karjakoiran katsetta tai sen vahvoja leukoja tai sen valtavaa energiamäärää. Tai kun se tanssahtelee kävellessään itsevarmasti ja heiluttaa häntäänsä korkealla puolelta toiselle rauhallisin rytmein. Kun se haluaa näyttää koko maailmalle, että katsokaa kaikki kuka täältä tulee. Sen perimmäinen olemus on helpompi selittää silloin, kun vieras haluaa tervehtiä sitä ja karjakoira käyttäytyy kohteliaan ystävällisesti, mutta kuitenkin täysin välinpitämättömästi. Karjakoirasta kyselevälle on parempi aloittaa alusta, mikäli kyselijää kiinnostaa. On parasta kertoa sen alkuperäinen tehtävä ja ne olot, joissa rotu sai alkunsa. Erämaat, suuret villit karjalaumat, karjapaimen ja pitkät matkat. On hyvä kertoa, että se oli karjapaimenen työtoveri, paras ystävä ja suojelija eikä karjapaimenen orja ja käskyjen toteuttaja. Se sai tehdä omia johtopäätöksiään ja toimia niiden mukaan, se ei tarvinnut merkkiä tai käskyä ymmärtääkseen, mitä piti tehdä. Karjakoira rakasti karjapaimenta ja karjapaimen rakasti koiraansa, ne olivat toistensa parhaat ystävät ja ymmärsivät toisiaan. Ne luottivat toisiinsa. Karjapaimen sanoi koiralle ”hyvä” ja se oli parasta, mitä karjakoira voi kuulla ja karjakoira heilautti häntäänsä tai asettui kerälle karjapaimenen viereen nukkumaan ja se oli parasta, mitä karjapaimen voi saada koiraltaan. Karjakoirassa romantiikka ja karu ja kova elämä yhdistyvät.

Karu romantiikka on kuitenkin ihan totta karjakoiran kanssa, sen tuntee joka kerta kun katsoo koiraansa. Vielä tänäkin päivänä se haluaa kuulla sanan ”hyvä” ja se tänäkin päivänä heilauttaa häntäänsä samalla tavalla. Vielä tänäkin päivänä se rakastaa omistajaansa yhtä paljon ja omistaja sitä. Karjakoiran karismaa ei voi vastustaa ja, siksi ihmiset tulevat ihmeellistä karjakoiraa ihmettelemään.

SULLA ON MUN LUONTO

Karjakoira voi olla maailman hellyyttävin ja suloisin, se voi olla maailman alistuvin, se voi olla maailman iloisin ja se voi olla maailman huumorintajuisin. Karjakoira on hellyyttävä ja suloinen kun se tuhisee huulet mutrullaan pienellä kerällä pedissään ja odottaa että saa iltarapsutukset. Se voi olla alistuva, kun se tietää varmasti, että nyt tuli mokattua pahan kerran ja se osoittaa huumorintajua nauramalla ihmiselle kun ihminen on muka kauhean vihainen. Karjakoira voi esittää itsenäistä, mutta tosipaikan tullen se kipittää kiltisti omistajan perässä, karjakoira ei omistajaansa jätä. Karjakoiralle suurin rangaistus on sen ajaminen pois laumasta. Karjakoiralle pahin rangaistus on sen huomiotta jättäminen, hylkääminen. Karjakoira ei pelkää ja on valmis puolustamaan itseään ja omistajaansa ja laumaansa.

Karjakoira on älykäs, joskus jopa niin älykäs, että se kuvittelee olevansa älykkäämpi kuin omistajansa. Karjakoira tietää aina mihin ollaan menossa ja se yrittää näyttää sen myös omistajalleen, jos omistaja on menossa väärää tietä. Karjakoira osaa myös kellonajat ja se mielellään muistuttaa omistajaansa ulkoilutus- ja ruoka-ajoista. Karjakoira ilmoittaa myös omistajalleen, milloin se haluaa treenata. Jos omistaja on unohtanut ottaa motivointilelun mukaan ulos, karjakoira löytää kyllä nopeasti metsästä kepin tai jonkun muun sopivan esineen motivoimaan itseään. Karjakoira tuo keppiä omistajalleen kärsivällisesti niin usein kun on tarpeellista, että omistaja ymmärtää alkaa treenaamaan koiran kanssa. Joskus jos omistaja on laiskalla päällä, karjakoira kelpuuttaa palkitsemisen ilman treenausta ts. pelkän leikkimisen. Oikein laiskana päivänä pelkkä kepin tai pallon heittokin käy. Mieluiten karjakoira ei ole vain kävelyllä. Kävelylle voidaan mennä, mikäli jo aiemmin samana päivänä on oltu oikeasti ulkona ts. treenattu tai muuten vain riehuttu. Kun omistaja ei ole treenaustuulella, voi hätätilassa lähteä vain kävelylle, mutta siinä tapauksessa mieluiten metsään tai jonnekin, missä koiran voi pitää irti. Kun kävely on tarpeeksi pitkä, tyydyttää se väliaikaisesti liikunnan ja aktiviteetin tarpeen.

Maailman hellyyttävin karjakoira voi murista kun sen tassuja kuivataan tai varsinkin jos sen sukukalleuksiin vahingossa osuu. Kun sitten karjakoiralle sanoo: ”mitäs sä oikein muriset siinä” katuu karjakoira heti ja nuolaisee hätäisen pusun omistajansa suupieleen. Karjakoira voi myös suuttua, jos se haluaa retuuttaa remmiään ja omistaja ei halua, että se retuuttaa remmiään. Silloin käydään pieni keskustelu omistajan hokiessa muutaman kerran sanaa ”irti!” ja karjakoiran äristessä remmi suussaan. Kun omistaja sitten suuttuu ja ottaa koiraa niskavilloista, sanoo karjakoira pari rumaa sanaa takaisin. Koira ei kuitenkaan enää tämän jälkeen ota remmiä suuhunsa, ennen kuin seuraavan kerran.

Karjakoira oppii nopeasti, sille voi opettaa lähes mitä tahansa. Sen voi opettaa tanssimaan, jäljestämään, etsimään ihmisiä, istumaan, seuraamaan, antamaan tassua, kierimään ja ryömimään. Karjakoiralle voi myös opettaa, että ”tänne”-käsky pätee vain silloin kun karjakoiralla ei juuri sillä hetkellä ole hirveä pissahätä saati sitten kakkahätä. ”Tänne”-käsky ei myöskään päde hyvän hajun kohdalla. ”Tänne”-käskyjä onkin karjakoiran mielestä monenlaisia, on ”voisitko tulla tänne”-käsky, ”tules vähän tänne päin”-käsky, ”aika vikkelään kannattais tulla nyt”-käsky ”alas tulla sieltä!”-käsky ja ”tänne”-käsky, sitten on tosin vielä se nopea, ytimekäs, huumorintajuton ”Tänne ilman huutomerkkiä”-käsky, jolloin on parempi samantien tulla omistajan eteen asennossa istumaan. Karjakoira oppii myös, että televisiosta kuuluva ovikellon ääni tarkoittaa vieraita, vaikkei karjakoira olisi koskaan aiemmin elämässään kuullutkaan ovikelloa. Karjakoira oppii myös nopeasti kaikki kaupungin talot, joissa asuu koira, se myös muistaa nämä talot kuukausien kuluttua, kun omistajalla ei ole enää mitään mielikuvaa asiasta. Karjakoira osaa myös eri koirarodut ja, jos joku tietynrotuinen koira on sille joskus ollut ilkeä, on karjakoira siitä lähtien pitämättä kaikista sen rotuisista koirista, sillä erolla kuitenkin, että nartut uroskarjiksen mielestä saavat olla ihan minkä rotuisia tahansa.

Karjakoira on harvoin sylikoira. Kun karjakoiran ottaa syliin, se jännittää kaikki lihakset ja osaa judotempun: pidä itsesi tatamissa, älä anna kenenkään nostaa itseäsi siitä. Karjakoira painaa 25 kg:n sijasta yhtäkkiä 50 kg. Karjakoira osaa myös vääntää kroppaansa uskomattoman voimakkain liikkein, ettei siitä saa oikein mitään otetta. Kuulin joskus neuvon, että karjakoiran voi ottaa syliinsä, jos vastaan tulee aggressiivinen koira. En tiedä, miten pieniä karjakoiria muilla on, mutta meidän karjakoirista ei yhtäkään olisi voinut napata syliinsä edes niiden isäntä. Karjakoira kannattaa ottaa syliin vaikkapa olohuoneen matolla, eikä kannata välittää sen jäykästä olemuksesta, eikä siitä, että se vilkuilee ympärilleen, ettei kukaan näe sen alennustilaa. Australiankarjakoirauros on omasta mielestään niin kova jätkä, että sitä ei akat sylissä pidä. Paitsi joskus siihen viereen on kiva käpertyä ja laittaa pääkin syliin. Ja joskus on ihana hoitaa ihmisen jalkapohjat ja antaa pari pusuakin ja huokaista onnellisena ja leikkiä ihan pientä karjakoiraa.

Karjakoira on äärimmäisyyksien koira äärimmäisyyksien maasta.

AKEN ARJESTA JA ONGELMISTAKIN

Akella on ollut onni viettää suurin osa elämänsä arkisista päivistä ilman pitkiä yksinolotunteja. Olen joko opiskellut, jolloin päivät eivät ole olleet pitkiä tai tehnyt töitä niin, ettei koiran ole tarvinut olla kauaa yksin. Joskus olen ollut myös sellaisissa töissä, että koira on voinut olla mukana. Lapsista on myös ollut Akelle paljon seuraa. Koska sen kanssa on oltu paljon, se ei ole pentunakaan rikkonut paikkoja, eikä tuhonnut turhautuneena kotia.

Aken koulutus on myös aloitettu jo ihan pienestä pennusta. Vauvanakaan se ei saanut ruokaa, jollei se istunut kauniisti paikallaan. Silloin tosin pitelin sitä hellästi kiinni ja kun se rauhoittui istumaan, sai se palkaksi ruuan. Joskus pennut voivat nirsoilla ruuan suhteen, mutta koska meillä oli kaksi tai kolmekin vanhempaa koiraa, ei pennun ole kannattanut pelleillä ruokailuilla. Kyllä ne ruuat olisi joku muu siinä tapauksessa syönyt. Ruokakuppi onkin hyvä paikka opettaa koiralle käskyjä ja käytöstä pienestä asti. Ruokakupilla opetin Akelle myös kontaktin shaping-tyylisesti. Kontakti oli sittemmin helppo muuttaa seuraamiseksi ja Akke onkin aina osannut seuraamisen. Istumisen, makuulle menon ja seisomisen voi myös helposti opettaa ruokakupilla.

Akke on aina ollut helposti motivoitavissa. Sitä motivoi niin herkut, köydet, patukat kuin pallokin. Varsinkin omasta vihreästä pallostaan Akke pitää. Pallon se löysi itse metsästä ja pallosta on pidetty hyvä huoli, ettei se huku muutoissa tai metsäretkillä. Nyt kun olemme opetelleet jäljestämisen saloja, on pallo ollut korvaamaton apuväline. Pallo on myös paljon kivempi kuin muut koirat.

Ongelmat Aken kanssa vuosien mittaan on olleet pureminen pentuna ja hihnassa vetäminen ja muut koirat aikuisiällä. Puremiseen ei auttanut kielto, kiljaisu, niskaote, poistyöntäminen eikä mikään, pentu puri entistä enemmän, tyypillistä karjakoiraa? Periksi ei anneta, vaikka se lehmä potkisi kuinka. Loppujen lopuksi päästin vanhemman karjakoirauroksen komentamaan sitä ja samalla tarkastelin, miten vanhempi koira asian hoitaa. Kun Akke seuraavan kerran sai puremishepulin, esitin vanhempaa koiraa ja käyttäydyin uhkaavasti ja muka-puraisin pentua korvasta. Kun olin tämän kolme eri kertaa tehnyt, loppui pureminen.

Vetämiseen kokeilin kaikkia tunnettuja metodeja ja teorioita, mikään ei auttanut, koko hommasta tuli taistelu. Kun aloin tosissani miettimään, missä ongelma on eli mitä koira haluaa kun se vetää, alkoi homma ratketa. Se veti hajujen perään ja se veti, koska sillä oli energiaa liikaa. Ratkaisu oli siis: se ei pääse haistelemaan vetämällä, vaan vasta kun se ei vedä. Energia piti myös saada pois keksimällä sille tekemistä, johon energian voi purkaa. Noi puoli vuotta lenkit olivatkin treenilenkkejä. Treenilenkeillä opetin sille lelun avulla edessä kävelemisen, sivulla kävelemisen, seurautin välillä ja jätin sen yhtäkkiä paikallemakuuseen tai istumaan tai seisomaan. Treenattiin luoksetuloa, sivullemenoa ym keskellä katua, jossa käveli ihmisiä. Pikkuhiljaa se lopetti vetämisen kokonaan ja alkoi kuunnella touhottamisen sijaan.

Muut koirat on oma sivunsa. Kun testosteroni alkoi Aken kropassa jyllämään, muuttui sen käytös. Näin karjakoirauroksille usein käy noin vuoden iässä. Karjakoirauroksesta tulee silloin kulmakunnan kunkku. Akke rakastaa narttuja, nartut saavat tehdä mitä vaan, äristä, rähistä, vaikka istua päälle, se ei Akkea haittaa. Vanhempia narttuja se kunnioittaa ja käyttäytyy vähemmän tungettelevasti. Pennuista Akke myös tykkää ja urospennut menevät noin 10 kk ikään mukavina leikkikavereina. Kastroidut urokset ei Akkea yleensä kiinnosta vähääkään. Kastroidun uroksen kanssa voi jopa leikkiä ja olla kaveri, mutta ne oikeat urokset! Jos toinen uros on vaatimaton, eikä tuijota tai muuten haasta, Akke ottaa rauhallisesti, mutta jos toinen uros näyttää dominoivia elkeitä, haaste otetaan vastaan. Aken dominoivasta luonteesta kertoo myös se, ettei se hauku, eikä rähjää muille uroksille, se vain vastaa haasteeseen. Muutamia yksilöitä se inhoaa ja ne on ne muutamat, jotka ovat käyneet sen päälle, meinanneet käydä päälle (jos ihminen ei olisi ehtinyt väliin) tai muuten vain uhkuvat röyhkeää itsevarmuutta. Pienet terrierit ovat pahimmasta päästä.

Uroskoiria kohdatessa olen itse täysin välinpitämätön ja rauhallinen, en ole huomaavinani koiraa. Tämä kertoo yleensä Akelle, että mitään ihmeellistä ei tapahdu, eikä sen tarvitse välittää vastaantulevasta koirasta. En kuitenkaan usko, että saan Akelta dominoivuutta koskaan pois, se on sen luonteessa. Joten tämän piirteen kanssa eletään.

AKEN PARAS YSTÄVÄ

Aken paras ystävä on Kustaa eli norjalainen kissa Gustav Adolf. Kustaa on 7-vuotias punavalkoinen leikattu poikakissa. Kustaa on sisäkissa ja kuten Akkekin, rauhallinen ja viisas. Kustaa oli kovin pieni kun se tuli meille ja Aken ja Kustaan alkutaival ei ollut täysin ongelmaton, ne eivät ymmärtäneet toisiaan. Kissa pelkäsi ja koiralla saalistusvietti voitti järjen. Pienellä koulutuksella ja kärsivällisyydellä niistä saatiin kuitenkin ystävät. Nykyään ne ymmärtävät toistensa kieltä erinomaisesti ja Kustaa viisaana kissana ei provosoi Akkea mitenkään.

Akella on karjakoiramaiseen tapaan vähän ”poliisikoiran” ominaisuuksia luonteessaan ja se pitää Kustaan järjestyksessä, jos Kustaa ei käyttäydy kuten Aken mielestä pitää. Esimerkiksi, jos Akkea on kielletty työntämästä nenäänsä kauppakassiin, ei saa Kustaakaan sinne nenäänsä laittaa Aken mielestä. Kerran, kun me vanhemmat olimme kaupassa, olivat lapset ulos lähtiessään jättäneet ulko-oven auki ja kun me aikuiset tulimme kotiin, totesimme ”No nyt on Kustaa karannut”, mutta eipäs ollutkaan, eikä ollut Akkekaan. Akke seisoi ovella ja piti huolen, ettei Kustaakaan mihinkään lähde. Ihan nätisti Akke kissaa kuonollaan työnsi ovelta pois. Siinä ne molemmat odottivat, että ihmiset tulevat kotiin.

Kustaa tykkää nukkua Aken pedissä ja silloin Akke katsoo minua ja selvästi sanoo ”en voi nyt mennä omaan petiin, kun Kustaa nukkuu siinä”. Aamuisin koiralla ja kissalla on hellä hetki, silloin Kustaa puskee Aken kuonoa ja Akke on ihan hiljaa paikallaan pää maassa. Kun Akke tulee ulkoa, on Kustaa sitä vastassa ja se haistelee koiran kuonon, korvat ja tassut, silloinkin Akke on ihan hiljaa paikallaan. Kustaa korvaa Akelle entisen ison koira- ja kissalauman, jonka se on menettänyt vuosien aikana, mutta näin tuntuu olevan hyvä ja elo on rauhallista.