Akella on ollut onni viettää suurin osa elämänsä arkisista päivistä ilman
pitkiä yksinolotunteja. Olen joko opiskellut, jolloin päivät eivät ole olleet
pitkiä tai tehnyt töitä niin, ettei koiran ole tarvinut olla kauaa yksin.
Joskus olen ollut myös sellaisissa töissä, että koira on voinut olla mukana.
Lapsista on myös ollut Akelle paljon seuraa. Koska sen kanssa on oltu paljon,
se ei ole pentunakaan rikkonut paikkoja, eikä tuhonnut turhautuneena kotia.
Aken koulutus on myös aloitettu jo ihan pienestä pennusta. Vauvanakaan se
ei saanut ruokaa, jollei se istunut kauniisti paikallaan. Silloin tosin pitelin
sitä hellästi kiinni ja kun se rauhoittui istumaan, sai se palkaksi ruuan.
Joskus pennut voivat nirsoilla ruuan suhteen, mutta koska meillä oli kaksi tai
kolmekin vanhempaa koiraa, ei pennun ole kannattanut pelleillä ruokailuilla.
Kyllä ne ruuat olisi joku muu siinä tapauksessa syönyt. Ruokakuppi onkin hyvä
paikka opettaa koiralle käskyjä ja käytöstä pienestä asti. Ruokakupilla opetin
Akelle myös kontaktin shaping-tyylisesti. Kontakti oli sittemmin helppo muuttaa
seuraamiseksi ja Akke onkin aina osannut seuraamisen. Istumisen, makuulle menon
ja seisomisen voi myös helposti opettaa ruokakupilla.
Akke on aina ollut helposti motivoitavissa. Sitä motivoi niin herkut,
köydet, patukat kuin pallokin. Varsinkin omasta vihreästä pallostaan Akke
pitää. Pallon se löysi itse metsästä ja pallosta on pidetty hyvä huoli, ettei
se huku muutoissa tai metsäretkillä. Nyt kun olemme opetelleet jäljestämisen
saloja, on pallo ollut korvaamaton apuväline. Pallo on myös paljon kivempi kuin
muut koirat.
Ongelmat Aken kanssa vuosien mittaan on olleet pureminen pentuna ja
hihnassa vetäminen ja muut koirat aikuisiällä. Puremiseen ei auttanut kielto,
kiljaisu, niskaote, poistyöntäminen eikä mikään, pentu puri entistä enemmän,
tyypillistä karjakoiraa? Periksi ei anneta, vaikka se lehmä potkisi kuinka.
Loppujen lopuksi päästin vanhemman karjakoirauroksen komentamaan sitä ja
samalla tarkastelin, miten vanhempi koira asian hoitaa. Kun Akke seuraavan
kerran sai puremishepulin, esitin vanhempaa koiraa ja käyttäydyin uhkaavasti ja
muka-puraisin pentua korvasta. Kun olin tämän kolme eri kertaa tehnyt, loppui
pureminen.
Vetämiseen kokeilin kaikkia tunnettuja metodeja ja teorioita, mikään ei
auttanut, koko hommasta tuli taistelu. Kun aloin tosissani miettimään, missä
ongelma on eli mitä koira haluaa kun se vetää, alkoi homma ratketa. Se veti
hajujen perään ja se veti, koska sillä oli energiaa liikaa. Ratkaisu oli siis:
se ei pääse haistelemaan vetämällä, vaan vasta kun se ei vedä. Energia piti
myös saada pois keksimällä sille tekemistä, johon energian voi purkaa. Noi
puoli vuotta lenkit olivatkin treenilenkkejä. Treenilenkeillä opetin sille
lelun avulla edessä kävelemisen, sivulla kävelemisen, seurautin välillä ja
jätin sen yhtäkkiä paikallemakuuseen tai istumaan tai seisomaan. Treenattiin
luoksetuloa, sivullemenoa ym keskellä katua, jossa käveli ihmisiä. Pikkuhiljaa
se lopetti vetämisen kokonaan ja alkoi kuunnella touhottamisen sijaan.
Muut koirat on oma sivunsa. Kun testosteroni alkoi Aken kropassa jyllämään,
muuttui sen käytös. Näin karjakoirauroksille usein käy noin vuoden iässä.
Karjakoirauroksesta tulee silloin kulmakunnan kunkku. Akke rakastaa narttuja,
nartut saavat tehdä mitä vaan, äristä, rähistä, vaikka istua päälle, se ei
Akkea haittaa. Vanhempia narttuja se kunnioittaa ja käyttäytyy vähemmän
tungettelevasti. Pennuista Akke myös tykkää ja urospennut menevät noin 10 kk ikään
mukavina leikkikavereina. Kastroidut urokset ei Akkea yleensä kiinnosta
vähääkään. Kastroidun uroksen kanssa voi jopa leikkiä ja olla kaveri, mutta ne
oikeat urokset! Jos toinen uros on vaatimaton, eikä tuijota tai muuten haasta,
Akke ottaa rauhallisesti, mutta jos toinen uros näyttää dominoivia elkeitä,
haaste otetaan vastaan. Aken dominoivasta luonteesta kertoo myös se, ettei se
hauku, eikä rähjää muille uroksille, se vain vastaa haasteeseen. Muutamia
yksilöitä se inhoaa ja ne on ne muutamat, jotka ovat käyneet sen päälle,
meinanneet käydä päälle (jos ihminen ei olisi ehtinyt väliin) tai muuten vain
uhkuvat röyhkeää itsevarmuutta. Pienet terrierit ovat pahimmasta päästä.
Uroskoiria kohdatessa olen itse täysin välinpitämätön ja rauhallinen, en
ole huomaavinani koiraa. Tämä kertoo yleensä Akelle, että mitään ihmeellistä ei
tapahdu, eikä sen tarvitse välittää vastaantulevasta koirasta. En kuitenkaan
usko, että saan Akelta dominoivuutta koskaan pois, se on sen luonteessa. Joten
tämän piirteen kanssa eletään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti